Hengissä ollaan!
Eilen huoneen luovutuksen jälkeen suunnattiin siis junalla keskustan rautatieasemalle tarkoituksena jättää laukut asemalle säilytykseen päivän ajaksi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Strömssössä. Jonossa tutkittiin paikan hinnoittelua ja alle 10 kilon laukun päiväsäilytys oli 20 batia ja yli 10 kilon 40 batia. Hyvällä matikalla saatiin siis tulokseksi, että hinnan tulisi olla 60 batia, eli noin 1.5 euroa. Tämän jälkeen homma menikin mielenkiintoiseksi. Laskettiin laukut maahan ja ruvettiin kaivamaan rahoja. Äijä edessämme sönkötti kuitenkin huonolla englannilla, että 70 batia per laukku eli 140 yhteensä. Yritettiin kysyä, että miksi, sillä hinnat oli aivan selkeästi merkitty puljun ulkopuolelle, eikä mikään vaihtoehdoista ollut 70 batia. Tässä vaiheessa vastapuolen englanninkielitaito loppui ja hän haki puolet isomman (läskimmän) sumopainijaa muistuttavan kaverinsa hoitamaan asiaa.
Äijä oli todella vihamielinen, kun yritettiin kysyä syytä hinnoitteluun. Pienen väittelyn jälkeen kyseinen läski alkoi laittamaan rasvalettiä ponnarille, että nyt tapellaan. Samalla hikoillen kuin porsas ja mongertaen jotain thai-mambojamboa. Selvittiin kuitenkin puljusta ulos tappelematta. Varsin tulisen temperamentin omaava allekirjoittanut kertoi kuitenkin vielä ennen lähtöä tuolle läskiaivolle minkälainen apina se on.
Episodin jälkeen istuttiin hetkeksi rautatieaseman penkeille rauhoittelemaan kiihtynyttä mielialaa. Uskomattomia pellejä. Ei sillä, että 70 batin (vajaan 2 euron) hinta olisi jotenkin liikaa ollut, vaan tuo ainainen kusettaminen. Ollaan tavattu täällä niin paljon paskapäitä, että huh huh. Lähes kukaan ei ole ystävällinen/tarjoa apuaan vaan hyvää hyvyyttään, vaan kaikilla on rahan kiilto silmissä. Mun kärsivällisyys on näitten paikallisten apinoiden kanssa melko lailla loppu ja lähtökohtaisesti oletan, että jokainen, kenen kanssa asioin, yrittää kusettaa mua jollakin tavalla.
Raivon hieman laannuttua Ola käveli ulos rautatieasemalta kyselemään lähipuljuilta, josko joku ottaisi meidän pakaasit huomaansa. Melkein naapurista löytyikin turisti-info, jonne saatiin rinkat jemmaan koko päiväksi 80 bahtin hintaa. Jes.
Tämän jälkeen (ja paikallisiin mulkkuihin kyllästyneenä) saatiinkin sitten kuningasidea lähteä kävelemään keskustaan. Siinä sitten 35 asteen helteessä ja kaameassa liikennekatkussa talsittiin viitisen kilsaa, kunnes saavutettiin kaikkien turistien rakastama Khao San road. Joo, se on tie. Tie, jonka varrella myydään samaa krääsää, kuin joka puolella muuallakin, vaan kolme kertaa kovemmilla hinnoilla. Käveltiin muutaman kerran tuo maaginen tienpätkä päästä päähän väistellen räätälipalveluiden kauppaajia, tatuointienmyyjiä, selfietikkujenmyyjiä, tuk tuk -kuskeja ja kamapäissään toikkaroivia turisteja. Todella hieno kokemus.
Saatuamme tarpeeksi tuosta sekoilusta otettiin tuk tuk takaisin asemalle ja ruvettiin venailemaan junan lähtöä.
Paskaan asiakaspalveluun vielä palatakseni, Olli yritti ostaa prepaid-korttia puhelimeen, jotta saataisiin netti käyttöön muuallakin, kuin vain majapaikoissa. Katsottiin oikein netistä valmiiksi, että millainen paketti otetaan ja mentiin kyseisen firman (Dtac) asiakaspalvelupisteeseen ostamaan ko. tuotetta. No. Myyjällä ei ollut mitään hajua mistä puhutaan, eikä halua ottaa selvää, vaikka näytettiin sille kuvaa niiden omilta nettisivuilta. Käytettiin varmaan pari tuntia kierrellen vastaavia liikkeitä ja kyselemässä tuosta prepaidista. Kaikki vaan tarjosivat omaa riistohintaista korttiaan, joka olisi maksanut 300 batia viikossa. Tuo meidän haluama kustansi viikossa 59 batia. Viimein saatiin jostain ongittua, että 7eleven myy noita. Tämän jälkee käytiin valehtelematta kymmenessä 7elevenissä kysymässä asiasta. Milloin oli tuotteet loppu ja milloin myyjällä ei ollut hajuakaan mistä puhuttiin. Viimein hokattiin homman laita itse. Se toimi niin, että ostetaan tavallinen sim-kortti ja 60 batin latauslipuke ja sitten aktivoidaan nettipaketti puhelimella. Simple as that ja koko hommaan meni aikaa ehkä 5 minuuttia. Kaikkeen tuohon muuhun säätämämiseen meni sen sijaan koko päivä.
Noniin, takaisin aiheeseen. Vsyneinä ja hikisinä istuskeltiin rautatieasemalla odottamassa junan lähtöä tunnin verran. Tämän jälkeen selvisi, että juna oli myöhässä. Paljon. Lähtemään päästiin reilut 1.5 tuntia aikataulua jäljessä. Bangkokia ei tule kyllä pätkääkään ikävä. Eilen lähteissä mietittiin, että tässä kaupungissa ei ollut yhtään asiaa mistä tykättiin (okei, halvat vaatteet, muta mielummin maksan niistä enemmän jossain muualla). Ei siis tarvitse toiste tulla.
Junassa meidän paikat oli kaksi yläsänkyä, sillä oltiin sen verran myöhässä ostamassa lippuja, että alasängyt oli jo loppuunmyyty. Meidän alasängyissä nukkui vanhempi saksalainen pariskunta, jotka olivat oikein mukavia. Siinä turistiin kaikenlaista illan mittaan. Nukkuminen junassa oli allekirjoittaneella vähän niin ja näin, vaikka olikin silmäsuojat ja korvatulpat. Olli sen sijaan nukkuin kuin tukki, yllätys sinänsä. Jossain vaiheessa yötä oli vieläpä niin kylmä, että jouduin nousemaan ja kaivamaan makuupussin rinkasta. Hyr.
Oltiin ajateltu, ettei syödä junassa mitään, sillä sapuskat siellä olivat melko kalliita. Edellisen illan myöhästymisen takia juna oli kuitenkin yli tunnin aikataulusta myöhässä, joten päätettiin haukata jotain, sillä perillä oltaisiin vasta puolen päivän aikaan. Sapuska oli vähintäänkin epämääräisen näköistä, mutta syötiin kuitenkin ja nyt Elinalla on maha kipeä. Kaiken kaikkiaan junamatkasta jäi kuitenkin ihan positiivinen kuva ja tuollaisella yöjunalla voisi matkustaa toistekin.
Puolen päivän aikaan saavuttiin perille Chiang Maihin ja heitettiin kamat hostellille. Tämän jälkeen lähdettiin etsimään ruokapaikkaa ja syötiinkin ylihyvää Phad thaita. Ruoan jälkeen Elinan oli kuitenkin päästävä jo lähelle vesssaa, sillä vatsavaivat pahentuivat. Loppu päivä onkin mennyt rennosti sängyssä makoillessa ja nettiä tutkiessa. Ola kävi ahkerana viemässä pyykkiä pesuun ja kyselemässä paikallisen pankkitilin avaamisesta. Kaameita riistokoneita nuo ottoautomaatit täällä. Yksi nosto kustantaa 180 batia + pankin kulut, eli esim OP:lla 2,5€ päältä, sitten 2,5% loppusummasta ja tämän jälkeen valuutan vaihto riistokurssilla. Verrokiksi voisi sanoa, että pelkällä automaatin kululla kaksi henkilöä syö ja juo hyvin ravintolassa.
Huomenna otetaan vaan rennosti. Ajateltiin mennä jollekin parin päivän vaellukselle, mutta riippuu nyt tuosta Elinan mahan kunnosta, että koska uskaltaa poistua kymmentä metriä kauemmaksi vessasta. Älä äiti kuitenkaan huolestu, tämä on ihan normaalia ja varmasti olen jo parin päivän päästä ihan terässä...
Terkuin hieman väsyneet reissulaiset
Eilen huoneen luovutuksen jälkeen suunnattiin siis junalla keskustan rautatieasemalle tarkoituksena jättää laukut asemalle säilytykseen päivän ajaksi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Strömssössä. Jonossa tutkittiin paikan hinnoittelua ja alle 10 kilon laukun päiväsäilytys oli 20 batia ja yli 10 kilon 40 batia. Hyvällä matikalla saatiin siis tulokseksi, että hinnan tulisi olla 60 batia, eli noin 1.5 euroa. Tämän jälkeen homma menikin mielenkiintoiseksi. Laskettiin laukut maahan ja ruvettiin kaivamaan rahoja. Äijä edessämme sönkötti kuitenkin huonolla englannilla, että 70 batia per laukku eli 140 yhteensä. Yritettiin kysyä, että miksi, sillä hinnat oli aivan selkeästi merkitty puljun ulkopuolelle, eikä mikään vaihtoehdoista ollut 70 batia. Tässä vaiheessa vastapuolen englanninkielitaito loppui ja hän haki puolet isomman (läskimmän) sumopainijaa muistuttavan kaverinsa hoitamaan asiaa.
Äijä oli todella vihamielinen, kun yritettiin kysyä syytä hinnoitteluun. Pienen väittelyn jälkeen kyseinen läski alkoi laittamaan rasvalettiä ponnarille, että nyt tapellaan. Samalla hikoillen kuin porsas ja mongertaen jotain thai-mambojamboa. Selvittiin kuitenkin puljusta ulos tappelematta. Varsin tulisen temperamentin omaava allekirjoittanut kertoi kuitenkin vielä ennen lähtöä tuolle läskiaivolle minkälainen apina se on.
Episodin jälkeen istuttiin hetkeksi rautatieaseman penkeille rauhoittelemaan kiihtynyttä mielialaa. Uskomattomia pellejä. Ei sillä, että 70 batin (vajaan 2 euron) hinta olisi jotenkin liikaa ollut, vaan tuo ainainen kusettaminen. Ollaan tavattu täällä niin paljon paskapäitä, että huh huh. Lähes kukaan ei ole ystävällinen/tarjoa apuaan vaan hyvää hyvyyttään, vaan kaikilla on rahan kiilto silmissä. Mun kärsivällisyys on näitten paikallisten apinoiden kanssa melko lailla loppu ja lähtökohtaisesti oletan, että jokainen, kenen kanssa asioin, yrittää kusettaa mua jollakin tavalla.
 |
| Bangkokin juna-asema |
Raivon hieman laannuttua Ola käveli ulos rautatieasemalta kyselemään lähipuljuilta, josko joku ottaisi meidän pakaasit huomaansa. Melkein naapurista löytyikin turisti-info, jonne saatiin rinkat jemmaan koko päiväksi 80 bahtin hintaa. Jes.
Tämän jälkeen (ja paikallisiin mulkkuihin kyllästyneenä) saatiinkin sitten kuningasidea lähteä kävelemään keskustaan. Siinä sitten 35 asteen helteessä ja kaameassa liikennekatkussa talsittiin viitisen kilsaa, kunnes saavutettiin kaikkien turistien rakastama Khao San road. Joo, se on tie. Tie, jonka varrella myydään samaa krääsää, kuin joka puolella muuallakin, vaan kolme kertaa kovemmilla hinnoilla. Käveltiin muutaman kerran tuo maaginen tienpätkä päästä päähän väistellen räätälipalveluiden kauppaajia, tatuointienmyyjiä, selfietikkujenmyyjiä, tuk tuk -kuskeja ja kamapäissään toikkaroivia turisteja. Todella hieno kokemus.
Saatuamme tarpeeksi tuosta sekoilusta otettiin tuk tuk takaisin asemalle ja ruvettiin venailemaan junan lähtöä.
 |
| Iiiiihana Khao San road |
 |
| Nääkin yrittää kusettaa minkä kerkiää |
Paskaan asiakaspalveluun vielä palatakseni, Olli yritti ostaa prepaid-korttia puhelimeen, jotta saataisiin netti käyttöön muuallakin, kuin vain majapaikoissa. Katsottiin oikein netistä valmiiksi, että millainen paketti otetaan ja mentiin kyseisen firman (Dtac) asiakaspalvelupisteeseen ostamaan ko. tuotetta. No. Myyjällä ei ollut mitään hajua mistä puhutaan, eikä halua ottaa selvää, vaikka näytettiin sille kuvaa niiden omilta nettisivuilta. Käytettiin varmaan pari tuntia kierrellen vastaavia liikkeitä ja kyselemässä tuosta prepaidista. Kaikki vaan tarjosivat omaa riistohintaista korttiaan, joka olisi maksanut 300 batia viikossa. Tuo meidän haluama kustansi viikossa 59 batia. Viimein saatiin jostain ongittua, että 7eleven myy noita. Tämän jälkee käytiin valehtelematta kymmenessä 7elevenissä kysymässä asiasta. Milloin oli tuotteet loppu ja milloin myyjällä ei ollut hajuakaan mistä puhuttiin. Viimein hokattiin homman laita itse. Se toimi niin, että ostetaan tavallinen sim-kortti ja 60 batin latauslipuke ja sitten aktivoidaan nettipaketti puhelimella. Simple as that ja koko hommaan meni aikaa ehkä 5 minuuttia. Kaikkeen tuohon muuhun säätämämiseen meni sen sijaan koko päivä.
Noniin, takaisin aiheeseen. Vsyneinä ja hikisinä istuskeltiin rautatieasemalla odottamassa junan lähtöä tunnin verran. Tämän jälkeen selvisi, että juna oli myöhässä. Paljon. Lähtemään päästiin reilut 1.5 tuntia aikataulua jäljessä. Bangkokia ei tule kyllä pätkääkään ikävä. Eilen lähteissä mietittiin, että tässä kaupungissa ei ollut yhtään asiaa mistä tykättiin (okei, halvat vaatteet, muta mielummin maksan niistä enemmän jossain muualla). Ei siis tarvitse toiste tulla.
 |
| Kai se juna kohta lähtee... |
Junassa meidän paikat oli kaksi yläsänkyä, sillä oltiin sen verran myöhässä ostamassa lippuja, että alasängyt oli jo loppuunmyyty. Meidän alasängyissä nukkui vanhempi saksalainen pariskunta, jotka olivat oikein mukavia. Siinä turistiin kaikenlaista illan mittaan. Nukkuminen junassa oli allekirjoittaneella vähän niin ja näin, vaikka olikin silmäsuojat ja korvatulpat. Olli sen sijaan nukkuin kuin tukki, yllätys sinänsä. Jossain vaiheessa yötä oli vieläpä niin kylmä, että jouduin nousemaan ja kaivamaan makuupussin rinkasta. Hyr.
Oltiin ajateltu, ettei syödä junassa mitään, sillä sapuskat siellä olivat melko kalliita. Edellisen illan myöhästymisen takia juna oli kuitenkin yli tunnin aikataulusta myöhässä, joten päätettiin haukata jotain, sillä perillä oltaisiin vasta puolen päivän aikaan. Sapuska oli vähintäänkin epämääräisen näköistä, mutta syötiin kuitenkin ja nyt Elinalla on maha kipeä. Kaiken kaikkiaan junamatkasta jäi kuitenkin ihan positiivinen kuva ja tuollaisella yöjunalla voisi matkustaa toistekin.
 |
| Yläpunkka |
 |
| Alapunkassa oli enemmän tilaa |
 |
| Juna kulkee vaan... |
 |
| Korttia ajankuluksi |
Puolen päivän aikaan saavuttiin perille Chiang Maihin ja heitettiin kamat hostellille. Tämän jälkeen lähdettiin etsimään ruokapaikkaa ja syötiinkin ylihyvää Phad thaita. Ruoan jälkeen Elinan oli kuitenkin päästävä jo lähelle vesssaa, sillä vatsavaivat pahentuivat. Loppu päivä onkin mennyt rennosti sängyssä makoillessa ja nettiä tutkiessa. Ola kävi ahkerana viemässä pyykkiä pesuun ja kyselemässä paikallisen pankkitilin avaamisesta. Kaameita riistokoneita nuo ottoautomaatit täällä. Yksi nosto kustantaa 180 batia + pankin kulut, eli esim OP:lla 2,5€ päältä, sitten 2,5% loppusummasta ja tämän jälkeen valuutan vaihto riistokurssilla. Verrokiksi voisi sanoa, että pelkällä automaatin kululla kaksi henkilöä syö ja juo hyvin ravintolassa.
Huomenna otetaan vaan rennosti. Ajateltiin mennä jollekin parin päivän vaellukselle, mutta riippuu nyt tuosta Elinan mahan kunnosta, että koska uskaltaa poistua kymmentä metriä kauemmaksi vessasta. Älä äiti kuitenkaan huolestu, tämä on ihan normaalia ja varmasti olen jo parin päivän päästä ihan terässä...
Terkuin hieman väsyneet reissulaiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida myös anonyyminä!