The End

Nyt ollaan jo reilu kuukausi oltu Suomessa. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Fiilikset on meillä tällä hetkellä melko erilaiset. Ola nauttii, kun voi taas harrastaa omia juttuja ja on varsin hyvillä fiiliksillä arkeen paluusta. Mä taas niinkään en. Voisin lähteä uudestaan reissuun vaikka samantein. Jotenkin ahdistaa kaikki velvollisuudet ja työnhaku ja rojumäärä täällä kämpässä ja ja ja...

Mä oon myös melko sekaisin siitä, mitä tulevaisuudelta haluan. Ennen reissua mulla oli selkeät päämäärät elämässä. Oikeastaan siitä asti, kun menin ammattikorkeakouluun. Koulun alkutaipaleella päätettiin, että lähdetään reissuun ja kaikki tekeminen tuosta lähtien tähtäsi siihen. Kävin koulun, menin töihin ja säästin rahaa, muutettiin veljen yläkertaan jne.

Tuolloin mulla oli selvät suunnitelmat myös jatkolle: sitten kun tullaan takaisin, hankitaan ensin hyvät työpaikat, sitten ostetaan asunto ja ollaan pari vuotta töissä ja sitten ehkä hankitaan lapsia. Enää mä en tiedä haluanko noista mitään. Haluanko olla toimistorotta seuraavat 40 vuotta?, haluanko omistaa asuntoa (tai ylipäätään mitään?), haluanko edes niitä lapsia? Nää kaikki on sellaisia asioita, että ne yksi kerrallaan syö mun vapautta päättää itse huomisesta. Kamalan ahdistava ajatus. Yksi asia, mistä reissussa eniten nautin oli se, että kun tänään heräsin, ei mulla ollut mitään hajua, missä ollaan huomen aamulla.

Ennen olin vähän sellainen tavaroiden haalija, mutta nyt en halua näistä mitään. Voisin myydä kaiken mitä täällä asunnossa on ja muuttaa takaisin Panikseen yhden rinkan kanssa. Omaisuus ei todellakaan tee ihmistä onnelliseksi. Ennemmin käytän mun pankkitilin saldon johonkin ihan muuhun.

Lisäksi mua ahdistaa nää hyvinvointivaltion ongelmat, mitä Suomessa on (esim. koiranpaska jalkakäytävällä, maitopurkin hinta kaupassa ja opintotuen pienuus). Muualla maailmassa on ihmisillä niin paljon oikeitakin ongelmia, että elämä täällä tuntuu jotenkin tekopyhältä.

Totuus on kuitenkin se, että valitettavasti niitä töitäkin on joskus tehtävä, jos vielä mielii matkustella. Työtilanne täällä meidän kotiseudulla on kyllä tällä hetkellä erittäin huono. Työttömyys hipoo 20 prosenttia ja mun ala on vieläpä sellainen, mistä firmat ensin karsii, kun tulee tiukkaa. Ollilla on vähän valoisampi tilanne, mutta aika näyttää...

Tämä mun sekavista fiiliksistä. Palaillaa hetkeksi takaisin meidän elämään viimeisen 11 kuukauden ajalta. Aikaan, jolloin oltiin vapaita. Niiiiiin vapaita, huoh...

Kaikki mitä elämiseen tarvitaan

Meidän reissu alkoi tasan vuosi sitten, tammikuun 28 päivänä. Tuolloin heitettiin rinkat selkään ja hypättiin lentokoneeseen. Noin 30 tuntia myöhemmin laskeuduttiin Sydneyn kentälle. Se oli jännää se. Kentältä hypättiin parin muun suomalaisen reppureissaajan kanssa taksiin ja ajeltiin pahamaineiseen Kings Crossiin. Meidän hostelli oli Jackaroo ja se oli tosi kiva. Myös Kings Cross alueena oli meistä kiva, vaikka muuta puhutaan. Olihan siellä ilotyttöjä portin pielissä ja ihme jengiä kaduilla, mutta tunnelmaltaan tosi kivaa aluetta. Ei tosin liikuttu pihalla yöaikaan. Lisäksi sieltä sai maailman parasta intialaista ruokaa!

Sydneyssä majailtiin ensin hostelleissa, kunnes parin viikon jälkeen saatiin kämppä Bondilta. Tuo kuukausi meni Bondilla rannalla lekotellen ja tulevaa reissua suunnitellen.

Maaliskuun puolen välin kieppeillä, kun vuokrasoppari päättyi, ostettiin Panis ja lähdettiin kurvailemaan hiljakseen kohti Cairnsia. Matka kesti kaksi kuukautta ja toukokuussa oltiin perillä. Pyörittiin Pohjois-Queenslandissa hetki, kunnes laskeuduttiin Hervey Bay:hin kuukauden koiravahtipestiä varten. Heinäkuu sujui leppoisasti tuolla.

Edessä suuri tuntematon

Kaikenlaista leiriseuraa: liskoja,

vuohia,

kenguruita,

vompatteja...

Upeaa luontoa

Vesiputouksia

Merta

Heinäkuun aikana alettiin etsiskellä töitä. Tarkoitus oli tehdä pari kuukautta duunia ja sitten aloittaa matka takaisin alas. Töiden saanti oli kuitenkin yllättävän vaikeaa (ainoastaan ilmaishommia tai sitten ihan surkealla palkalla olevia hommia oli tarjolla). Viimein onnistuttiin löytämään Wandoan Wind Mill Village -work camp, jonne mentiin hommin. Minä olin siivoamassa ja olli keittiössä lähinnä tiskarina. Tuolla paiskittiin hommia 10 tuntia päivässä kaksi viikkoa. Tämän jälkeen selvisi, että Ollille ei ole enää töitä, joten lähdettiin jatkamaan matkaa. Tuo 14 päivän työkeikka kerrytti meidän yhteistä matkakassaa verojen jälkeen reilut 4000 taalaa. Työ oli tosi rankkaa, mutta oltaisiin ilman muuta jatkettu, jos hommia olisi ollut.

Lyhyen työkeikan (ja toisen epäonnisen työkokeilun) jälkeen lähdettiin ajelamaan kohti Adelaidea. Tuolloin koettiin reissun kylmimmät, yöt, kun välillä lämpötila kävi pakkasellakin. Adelaidesta ajeltiin Melbournen kautta Sydneyyn ja laitettiin Panis myyntiin. Auto myi nopeasti, jonka jälkeen otettiin lennot Perthiin ja vuokrattiin sieltä camper, jolla ajeltiin vielä viisi päivää ennen lentoa Indonesian Balille. 

Balilla vietettiin mukavat 11 päivää, jonka jälkeen jatkettiin matkaa Singaporen kautta Thaimaahan ja siitä edelleen Laosiin ja takaisin Thaimaahan.

Tässä tälläinen pikakertaus meidän kuluneesta 11 kuukaudesta. Ehdittiin kokea todella paljon, mutta silti aika lensi ohi kuin siivillä. Parasta meidän mielestä oli luonto. Se on upeaa niin Australiassa, kuin Aasiassakin (ja toki Suomessa myös!). Australiaan maana sen sijaan hieman petyttiin. Kulttuurin puute (maa on ollut asuttu niin vähän aikaa, että heidän uusimpienkin rakennusten maali on vielä märkää meidän mittapuulla) ja maan "amerikkalaismaisuus" olivat ehkä suurimmat pettymyksen kohteet meille. Myöskin kunnollisen työn saannin vaikeus ja työntekijöiden huono kohtelu tulivat melkoisena yllätyksenä, samoin korkea hintataso. Nyt jos lähtisin Ausseihin uudestaan, en ottaisi Working Holiday -viisumia, vaan säästäisin ensin himassa rahat ja menisin turistiviisumilla. Jos oman alan töitä Ausseista saisi, olisi se kaikesta huolimatta erittäin potentiaalinen asuinmaa, sillä palkkataso on hyvä ja verotus keveä, ihmiset ystävällisiä ja luonto sekä kelit erinomaiset.

Best things in life are free

Amazing Nature

Balista me tykättiin kovin. Ubud oli ensin melkoinen kulttuurishokki, mutta ihanan rauhallinen kalastajakylä, Amed, vei meidän molempien sydämen. Tuonne täytyy päästä uudestaan ja pidemmäksi aikaa!

Laos oli myös hieno maa. Erityisesti Luang Prabang oli kaunis paikka. Turisteja löytyi, mutta ei esim. Thaimaan mittakaavassa. Vang Vieng oli loistava paikka viettää rennosti aikaa ja olla tekemättä mitään. Pääkaupungissa Vientianessa ei sen sijaan ollut juuri mitään nähtävää.

Thaimaa oli meille ehkä suurin pettymys. Tiedetiin kyllä jo valmiiksi, että se on erittäin turistisoitunut, mutta silti turismin paljous ja aidon kulttuurin vähäinen näkyminen oli yllätys. Pohjois-Thaimaan Chiang Mai oli kiva ja aito paikka. Tuolla suunnalla olisi voinut reissata pidempäänkin. Etelä-Thaimaa ei juuri iskenyt meihin. Lomailuun ja rannalla makoiluun ihan passeli, mutta ei meidän tyylinen paikka noin muuten.

Kambodza ja Vietnam jäivät kiehtomaan meitä ja luulen, että nuo olisivatkin enemmän meidän tyylisiä paikkoja. Myös kanssareissaajat tuolla seudulla olivat enemmän kuin me. Australiassa perus Working Holiday -reissaaja oli 20 vuotias saksalainen, ruotsalainen tai ranskalainen, jonka pappa betalar ja jonka pääasiallinen aktiviteetti on ryypätä mahdollisimman paljon (okei vähän kärjistettyä, mutta paljon tälläisiä ihmisiä me tavattiin). Aasiassa oli enemmän vanhempaa väkeä, jotka olivat reissussa tekemässä muutakin kuin dokaamassa.

Kaiken kaikkiaan tosi upea reissu ja sydän halajaa jo nyt maailmalle takaisin. Maltan kuitenkin mieleni (ainakin toistaiseksi!) ja koitan etsiä töitä ja elää kuin kunnon veronmaksaja. Ehkä vielä joskus...

 

Muistakaa, että haaveet voivat olla turhia, mutta unelmat on tehty toteutettaviksi!

 

 

Last night

Viimeistä iltaa viedään....

Aamulla jätettiin Koh Lanta taakse ja suunnattiin laivalla Phuketiin. Nyt majaillaan hotellissa lentokentän lähellä ja aamulla viiden aikoihin suunnataan kentälle. Lento lähtee seitsemältä.

Viimeinen viikko Lantalla meni rennosti. Otettiin aurinkoa ja käveltiin rannalla. Yhtenä päivänä vuokrattiin vielä mopo ja ajeltiin ympäri saarta. Kelitkin olivat ihan ok. Hieman sateli välillä, mutta pääasiassa ihan kivaa säätä. On muuten jännä miten tähän kuumuuteen tottuu. Päivisin on ollut sellaista kolmea kymppiä, eikä se tunnu enää edes kuumalta. Tietty hiki valuu, jos altaalla auringossa istuu, mutta normielämää kestää ihan hyvin hikoilematta. Mahtaa Suomen talvi tuntua kylmältä, hyrrrrrr.

I love it

Meidän hotellin lähellä Lantalla oli Kwan´s cookery niminen ravintola ja kokkikoulu. Me käytiin tuolla vaan syömässä, mutta ihan hyvin olisi kokkaustunninkin voinut ottaa. Paikan erikoinen oli Khao Soi, joka on Pohjois-Thaimaalainen nuudeliruoka. Ruoassa yhdistyy kaksi eri currya, jotka molemmat tuovat keittomuotoiseen pöperöön uskomattoman hyvän maun. Söin tuota ruokaa varmaan ainakin 4 kertaa. Valehtelematta yksi parhaista ruoista, mitä on koko reissun aikana tullut syötyä. Tässä olisi yksi ihan kokeilemisen arvoinen resepti tähän herkkuun, jos joku haluaa testata.

Nam nam nam...

Lukijoita varmaan kiinnostaa mitkä meillä on fiilikset näin reissun viime metreillä. Mulla itselläni on jotenkin tosi ristiriitainen olo. Toisaalta on kiva mennä kotiin ja nähdä perhe, sekä ystävät ja palata tuttuun arkeen. Toisaalta taas harmittaa tämä vapauden loppuminen. On ollut ihanaa, kun ei ole tarvinnut miettiä elämää kahta päivää pidemmälle. Ollaan eletty ihan täysin Carpe Diem -periaatteella. Sellainen kipinä jäi kyllä edelleen kytemään sydämeen, että tämä ei suinkaan ole matkallani viimeinen tämän suuntainen päätös. Maailmaa on vielä paljon jäljellä ja mä aion nähdä sen!

Tää vuosi on antanut mulle todella paljon. Olen oppinut itsestäni paljon uutta. Koen, että olen myös kehittynyt aimoharppauksen ihmisenä. Nykyisin kestän painetta ja epävarmuutta paljon paremmin, kuin ennen ja olen sisäistänyt sen, että asioita tapahtuu, jos et voi niille mitään, on niitä aivan turha murehtia.

Tietyllä tapaa musta on tullut tän reissun edetessä enemmän rasisti, kuin mitä ennen olin (ennen en pitänyt itseäni juuri yhtään rasistina). Ola jakaa myös tämän mielipiteen. Ennen matkustamista olin todella avoin ja luottavainen kaikkia kohtaan, mutta reissun edetessä on ollut pakko tarkistaa asennetta. Nämä aasialaiset ihmisinä ovat sellaista sakkia, että me ei niistä hirveästi dikata. Monet ovat todella ahneita ja itsekkäitä. Apua on melko harvinaista saada ihan puhtaasta hyvästä tahdosta.

Henkilökohtaisen kasvun lisäksi tämä vuosi on opettanut mut arvostamaan ja rakastamaan mun omaa murusta aivan uudella tavalla. Niissä reilussa kuudessa vuodessa ennen reissuun lähtöä toisen ainutlaatuiset piirteet ja teot tuppasivat liian usein unohtumaan arjen keskellä. Täällä kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta on avautunut toiseen ihmiseen tukeutumisessa ja luottamisessa aivan uudenlainen maailma. Vaikka todennäköisesti saankin nurinaa tästä siirapista, niin haluan kiittää sua rakas muru siitä, että olet mun kanssa tän matkan kulkenut ja elänyt. Rakastan sua nyt enemmän kuin koskaan <3.

Nyt on pää vielä niin sekaisen kaikesta ja menneestä ja tulevasta, ettei oikein tule enää mitään järkevää mieleen. Koitan kirjoittaa Suomesta vielä postauksen reissun maista ja mistä me tykättiin ja mistä ei. Pysykäähän kuulolla!

Elina

Reissun loppu lähenee

Moi!

Meillä rupeaa olemaan reisun loppu käsillä. Ensi viikon sunnuntaina hypätään koneeseen kohti Helsinkiä. Ihanaa! Kyllä onkin kiva päästä kotiin pitkän reissun jälkeen. Jotenkin alkaa olla jo niin väsynyt fiilis reissaamiseen, että arki ja rutiinit tuntuu erittäin houkuttelevilta. Vielä kuitenkin viikko nautitaan Thaimaan lämmöstä (ei niinkään säästä, sillä ainakin Forecan mukaan luvassa on lähinnä pilvistä ja sateista).

Ollaan tällä hetkellä Koh Lantalla ja täällä majaillaan siihen asti, kunnes pitää lähteä. Viimeiseksi illaksi mennään hotelliin lähelle Phuketin lentokenttää ja se saakin olla tarpeeksi Phuketista. Sellainen turistihelvetti kuuleman mukaan, ettei aiota edes katsastaa koko mestaa.

Ei kuitenkaan olla täällä Lantalla ihan koko aikaa majailtu, sillä välissä käytiin Koh Kradanilla. Koh Kradan on rauhallinen, kaunis ja pieni. Saarella on mittaa vain noin 4 kilometriä. Kradanille lähdettiin Snorklauksen perässä ja sitä sieltä myös löytyi. Ihan kivasti nähtävää, mutta ei kuitenkaan vetänyt vertoja Balin Amedille. Kradanilla vietettiin kolme yötä bambumajassa rannan tuntumassa ja päivisin chillailtiin rannalla ja snorklattiin. Rentoa ja kivaa.

Autiota hiekkarantaa...

Kuunsilta

Meidän kaksikerroksinen neljän hengen bambumaja

Yläkerran makuusoppi

Kradanilla ei ollut juuri muuta tekemistä, kuin edellä mainitut aktiviteetit, sekä tietysti kaljan juonti. Kalja oli tosin erittäin kallista, joten se hieman hillitsi intoa. Kaikki muukin oli kallista, mutta ehkä saari oli ihan näkemisen arvoinen. Viimeisen päivän snorklaus sai vähän ikävän lopun, kun Ola tökkäsi kätensä merisiiliin. Ärräpäitten saattelemana suunnattiin sitten rantaan, jossa paikalliset antoivat limeä ensihoidoksi. Pikaisen kyselykierroksen jälkeen selvisi, etteivät otukset ole myrkyllisiä, mutta piikit voivat kuulemma jäädä ihon alle pitkäksi aikaa.  Hotellin pitäjä-äijä sanoi joskus astuneensa merisiilin päälleja piikit olivat jalassa näkyvillä vielä vuodenkin päästä.

Paradise

Kradanilta palattiin takaisin Lantalle keskiviikkona, jonka jälkeen ei olla tehty paljon mitään. Arskaa altaalla, arskaa rannalla, ruokaa ja lepoa. Juha ja Henna suuntasivat pari päivää sitten Phuketiin ja niiden kotilento lähtee huomenna. Meillä ei vielä ole kiire.

Eilen käytiin paikallisessa löytöeläintalossa visiitillä ja paikka oli yllättävän siisti ja hieno. Kisut ja koiruudet saavat tuolla hyvää hoitoa. Tiloissa toimii myös saaren ainoa eläinlääkäri. Tavattiin muun muassa kaksi jalkainen koira, joka ei kyllä hävinnyt pätkääkään kavereilleen.

Se juoksee kuulemma rannalla ja jahtaa kissoja

Ruokaaaaa!

Tänään keli onkin hellinyt meitä ja vettä on ripotellut käytännössä koko päivän. Käytiin kuitenkin ajelemassa mopolla ympäri saarta. Vanha kaupunki oli ihan kiva pieni kylä, jonka hinnat olivat huomattavasti maltillisemmat, kuin isomman Saladanin. Huomenna aamusta otetaan vielä mopo alle ja kurvaillaan jonnekin. Sen enempää suunnitelmia ei taas tällä erää ole. Toivottavasti kelit paranisivat ja päästäisiin vielä nauttimaan auringonpaisteesta.

Sellainen vinkki mopon vuokraamisesta muille reissaajille, että älkää koskaan luovuttakko passianne vuokrafirman haltuun. Täällä sitä tunnutaan vaativan monessa paikassa (mm. meidän hotellilla), mutta hieman etsimällä löytyy takuuvarmasti firma, jolle pelkkä kopio riittää. Passin jättäminen jonkun vieraan haltuun on erittäin iso riski. Ongelmatilanteessa sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä, niin kuin vuokrafirma sanoo (eli usein maksaa iso summa rahaa), jos passisi on heillä. Paikallista poliisia ei myöskään näihin liittyvät huijaukset kiinnosta, joten ilman passia olet melkoisen liemessä ja ainoa keino saada passi takaisin on maksaa. Chiang Maissa tähän liittyvät huijaukset ovat melko yleisiä. Lisää tästä linkistä. Olkaahan varovaisia!

Old town

Kisurakkautta

 

Terkuin Elina ja Ola

Koh Lanta

Moikka moi!

Koh Jumilla meni pari päivää eritttäin leppoisasti. Saari on pieni, eikä siellä tosiaan ole kovinkaan paljoa muuta tekemistä, kuin olla rannalla ja syödä. Sitä me myös tehtiin ja vähän myös snorklattiin. Sadettakin saatiin osaksemme molempina päivinä, mutta onneksi vasta ilta puolella. Aika meni tosi nopsaan ja rentoa loikoilua olisi vallan hyvin voinut jatkaa vielä toiset kaksi päivää. Hotelli oli kuitenkin jo varattu Lantalta, joten pakko oli lähteä.

Pojat ottaaa chillisti

Aika rauhassa sai olla

Vene

Pois pääseminen saarelta ei kuitenkaan ollut aivan yhtä helppoa, kuin saarelle pääsy. Liput Krabilta Jumille maksoivat 350 batia per nenä ja kun ruvettiin kyselemään hintoja Jumilta Lantalle, oli halvin lippu 500. Koh Jum on tosiaan Krabin ja Lantan välillä yli puolen välin, eli lähempänä Lantaa, kuin Krabia. Tämä teki hinnasta melko uskomattoman. Paikallisten ahneus on kuitenkin täällä päin maailmaa sitä luokkaa, ettei tuo jaksanut edes kovin paljoa yllättää. Löydettiin sattumalta hotellilta puolalainen pariskunta, joka oli myös kyytiä vailla. Kuudelle hengelle tuli halvemmaksi vuokrata yksityisvene kun ottaa hotellien kauppaama lauttakyyti. Tällä tavalla hintaa tuli per nuppi 400 batia, eli noin 10 euroa. On se kallista silti.

Kisu-ikävä!

Rapu

Ruoka Jumilla oli aika perustasoa. Ei mitään herkkua, mutta kyllä sillä eli. Ehkä hassuin kokemus oli, kun tilasin vihreää teetä. Sain todellakin vihreää teetä.

Green tea in Thailand

Jumilta meidän poppoo siirtyi eilen Lantalle ja Juuso jatkoi Phuketiin. Valittiin täältä Lantalta vähän hinnakkaampi majapaikka, sillä haluttiin saada allas. Majapaikka on ihan jees, mutta harmiksi aurinko paistaa vähän heikosti. No, altaalla ollaan silti!

Mehän ollaan altaalla sato tai paisto!

We will see what happens next!

Elina ja muut