perjantai 31. tammikuuta 2014

Welcome to the land Down Under!

Jee, päästiin perille ja ensimmäinen päivä on jo pyöritty hukassa ympäri Sydneytä. Saatiin avattua paikalliset pankkitilit. Tarkotuksena oli myös hankkia puhelinliittymät, mutta sen verran eksyttiin tuolla kaupungilla, että mokoma pulju oli menny jo kiinni. No. Huomenna uusi yritys.

Mitään muuta järkevää ei oikein saatu aikaan, mutta ei sen väliä, sillä onhan meillä vuosi aikaa!
 
Matka meni melko hyvin. Kokonaismatka-ajaksi kotiovelta hostellille tuli hieman yli 33 tuntia ja voin kertoa, että sen verran poikki oltiin, että uni maistui eikä hostellin mölystä ollut tietoakaan. Ensimmäinen kolmen tunnin lentopätkä Helsingistä Milanoon meni nopeasti ja epämukavasti. Finskin kone oli ahdas ja muutenkin kulahtanut. Kaksi seuraavaa pätkää Cathay Pacificin koneilla meni sen sijaan tosi hyvin, vaikkakin pitkästi (ensimmäisellä pituutta noin 12 tuntia ja toisella 9). Jokaisella paikalla oli oma kosketusnäyttö, josta pystyi valitsemaan leffoja ja tv-sarjoja katsottavaksi. Jalkatilaa oli kanssa tosi mukavasti, sopi jopa hyvin ristimään jalat.


Tälläisestä katseltiin leffoja ja sarjoja























Ruoat oli tosi hyviä!








Cathay Pacificista jäi muutenkin todella positiinen kuva. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruoat ihan superhyviä! Joka ruokailulla oli 2 tai 3 vaihtoehtoa, mistä sai valita sapuskansa. Nam. Molemmat vaihdot meni myös tosi joutuisasti. Hyvin ehdittiin eikä jouduttu odottelemaan turhia.


Kahvin saamisen kanssa oli sen sijaan ongelmia molemmilla vaihtokentillä. Milanossa sain pienen espresson tilatessani tavallisen kahvin. Tästä viisastuneena päätimme Hong Kongissa mennä Starbucksiin, josta nyt ainakin saa tavallista kahvia. Tilattiin sitteen kofeiinin puutteessa isot kahvit ja tässä tulos:


Jo oli kahvilla kokoa!







Tossa mukissa tai pikemminkin tuopissa oli varmaan lähemmäs litra kahvia. No eipähän enää loppumatkalla tarvinnut juoda.










Oli ihan mielenkiintoista, että lennettiin aamusta aamuun. Helsingistä lähdettiin aamun sarastaessa ja Hong Kongissa oltiin aamulla. Alla vähän kuvaa sumuisesta Hong Kongista kello kahdeksan nurkilla.













Tälläisissä tunnelmissa on siis reissu alkanut. Nyt on pakko painua pehkuihin ja toivoa, että uni tulee tänäkin yönä yhtä hyvin kuin eilen!

No kestääkö?
31.1.2014
 
Ollaan molemmat tosi hyvällä fiiliksellä reissussa. Niin paljon on ollut hämmästeltävää ja kummasteltavaa, ettei ole ehtinyt juuri muuta tehdäkkään. Matkakin meni ihmeen hyvin, en kiukunnut väsymyksissäni Olalle kertaakaan. Way to go minä!


maanantai 27. tammikuuta 2014

Mie ROMAHAN!

Nii.

Päivällä meinas koko maailma kaatua niskaan ja piti mennä suihkuun mököttämään. Kämpässä kaamee kaaos ja rinkka kaikkea muuta ku valmis. Lähdettiin kuitenkin suihkun jälkeen käymään Amarillossa syömässä ja se viilensi hermoja sen verran, että kotiin päästyä rinkka ja romut sai kyytiä ja tulos on nyt tässä tsädäm!























Rinkka on siis melkein valmis ja mahtuu hienosti kiinni. Painoakaan ei ollut kuin 9,6 kiloa! Rinkassa on myös sisällä sellasta kamaa, mitä voi tarvittaessa heittää perillä pois, jos oikein rupee  korpeemaan. Hieman kyllä ihmettelen, että mistä hitosta tuo musta salama tohon kuvaan jo ehti? Jostain luin joskus, että kissan omistajan pakkaaminen menee suurin piirtein näin:
  • Pakkaa vaatteet
  • Poista kissa laukusta
  • Pakkaa hygieniatarvikkeet
  • Poista kissa laukusta
  • Jahtaa kissaa, jonka suussa on sukka
  • Poista kissan tuoma leluhiiri laukusta
  • Pakkaa loput kamat
  • Poista kissa laukusta

 


Toi video ilmaisee loistavasti tämän. :D Saa nähdä onko meillä Australiassa kuinka monta Hilman tuomaa pompulaa ja leluhiirtä rinkoissa. Toivottavasti sentään huomataan ottaa kissa pois vielä ovella tai viimeistään lentokentällä.

Loppuun vielä yksi hyvä vinkki matkalaisille: kannattaa hankkia jostain tavaratalosta sellaisia vakuumipusseja, mistä puristetaan rullaamalla ilma pois. Menee muuten vaatteet superpieneeen tilaan!

Oon kyllä hitokseen ylpee itsestäni ja siitä, että vaikka oonkin melkonen prinsessa, sain pakattua rinkan noinkin kevyesti ja kevyeksi.

Prinsessatki osaa pakata!
No kestääkö?
28.1.2014

Ulkona syöminen teki molemmille hyvää ja saatiin ajatukset hetkeksi pois tästä urakasta. Tämän johdosta Mäkelänkadun kartanossa vallitsee tällä hetkellä melko mukava tunnelma. Huomenna tosin tilanne saattaa olla jo aivan toinen.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Lähtölaskenta alkaa

Moi kaikki!

Nyt alkaa lähtö olla käsillä ja kuten arvata saattaa on täällä melkoinen kaaos. Vielä hetki sitten tilanne rinkan kanssa oli tämä:














Kuten kuvasta näkyy on tavaraa auttamattomasti liikaa verrattuna rinkan kokoon. Nyt kasa on hieman pienentynyt mutta vielä on töitä tehtävänä. Miten voikin olla näin vaikeaa karsia ylimääräisiä roinia pois? Yritän tässä nyt tolkuttaa itselleni, että kyllä Australiastakin löytyy kauppoja. Joku minussa ei kuitenkaan meinaa tätä uskoa tavaran määrästä päätellen.

Tässä hieman kasaamaani listaa helpottamaan muiden pakkaamisen suunnittelua (puuttuu varmaan vielä vaikka mitä):
  • Passi, liput ym. 
  • Pikkureppu (sellanen joka taittuu tarvittaessa pieneen tilaan)
  • Lääkkeet + kuumemittari (ensiapukamaa)
  • Kopiot tärkeistä dokumenteista (myös sähköpostiin)
  • Taskulamppu
  • Hattu/huivi
  • Opaskirja jos on
  • Ranne-/kaulakukkaro
  • Lukko
  • Laturit
  • USB tikku
  • Makuupussi
  • Hygieniatarvikkeet
  • Matkakokoinen pyyhe
  • Hyttysmyrkky jos on (voi tietty myös ostaa sieltä)
  • Adapteri
  • Uikkarit
  • Enkunkielinen CV
  • Korvatulpat ja silmäsuojat lentokoneeseen
  • Pelikortit
  • Aurinkolasit
  • Kengät ja sandaalit
  • Vaatteita noin viikoksi
Jos jotain näistä ei löydy niin melkein kaikkea saa periltä ja todennäköisesti myös halvemmalla, joten ei kannata turhaan Suomesta hankkia. Itsellä nämä sattui löytymään jo valmiiksi.

Paljon muutakin pakkaamisen lisäksi olisi vielä tehtävänä. Asuntoa pitäisi pakkailla laatikoihin ja siivoilla. Liika hermoilu ei kuitenkaan tee hyvää ihmisille, joten nyt täytyy lähteä käymään vanhempien luona Ruuhijärvellä viimeistä kertaa ennen lähtöä. Sniif. Äitiä tulee ikävä.

Koitan ehtiä vielä päivitellä viime hetken paniikkia ennen lähtöä.

Terkuin Elina


No kestääkö?
25.1.2014

Hieman alkaa molemmilla pinna kiristyä lähdön lähestyessä, mutta ei mitään kovin suurta vielä. Pientä kinastelua. Muistetaan kuitenkin välillä vielä hymyilläkin :)


tiistai 14. tammikuuta 2014

Kaiken takana on nainen...

ja niin tässäkin tapauksessa. Tässä postauksessa ajattelin kertoa hieman meidän reissun taustoista, eli mikä sai meidät lähtemään.

Australia on maana aina jotenkin kiehtonut mua. Sen luonto ja eristyneisyys muusta maailmasta ovat tehneet siitä jotenkin salaperäisen. Onhan se aika siistiä, että siellä on sellaisia eläimiä ja kasveja, mitä ei löydy mistään muualta. C´moon hei, mikä eläin esim. vesinokkaeläin oikein on? Majava, mille on liimattu nokka?
















Ihan meidän seurustelun alkuajoista asti oon puhunut Olalle tästä mun kiinnostuksesta Australiaan ja pikkuhiljaa siitä muotoutui unelma lähteä paikan päälle pidemmäksi aikaa kuin pelkästään lomalle. Joskus lukioaikoina tutkin asiaa ja lueskelin enemmän Working Holiday -viisumista ja se tuntui juuri sille mitä Australialta halusin: mahdollisuus lomailla ja matkustella, sekä tehdä töitä.

Ola aloitti Lamk:issa opiskelun 2008 ja mä 2010. Kouluun mennessäni ajattelin, että tän koulun jälkeen voisi olla hyvä sauma lähteä. Pikku hiljaa mun innostus tarttui Olaan ja rupesi näyttämään aika lupaavasti siltä, että saisin siitä matkaseuraa. Ola valmistui 2012 ja silloin lyötiin enemmän tai vähemmän lukkoon, että lähdetään kun mä valmistun 2013. Työkuviot kuitenkin hieman siirsivät lähtöä ja joulukuussa 2012 lähtöaika varmistui tammikuulle 2014.

Toukokuussa 2013 pakattiin meidän Kirveskadun asunto pahvilaatikoihin ja muutettiin mun veljen nurkkiin Launeelle. Taka-ajatuksena, ettei tavaroita tarvitse enää lähteä muuttamaan lähdön koittaessa ja kisumisuilla on koti myös jatkossa. 

Matalaa profiilia pidettiin alkusyksyyn 2013 asti, jolloin käytännön asiat eli lennot ja viisumit oli hankittu. Tämän jälkeen suunnitelmista uskalsi jo hieman kertoa kavereille. Viisumin hakeminen kävi tosi helposti, mutta ei halvasti. Hintaa viisumille tuli 365 AUD per nenä. Nyt kun katsoin niin hinta on pompannut 420 AUD. Auts. Hakemukset täyteltiin netissä ja vuorokaudessa saatiin hyväksyvät päätökset. Lentoja vertailtiinkin sitten hieman enemmän ja viimein löydettiin halvin ja kestoltaan ok lento.

Lentoreitti on seuraava:
Helsinki - Milano
Milano - Hong Kong
Hong Kong - Sydney

ja kokonaismatka-aika 28h, josta lentoaika 24h, eli molemmat vaihdot ovat kestoltaan kaksi tuntia. Hintaa lennoille tuli 602 euroa per nenä.

Loppuun vielä pari hyödyllistä linkkiä:
http://www.immi.gov.au/Visas/Pages/417.aspx
Viisumit kannattaa ehdottomasti hakea täältä. Virallinen valtion taho. Muualta tulee vähintäänkin lisämaksuja ja itse viisumi voi jäädä jopa saamatta.

http://www.pallontallaajat.net/maat/australia
Hyvää infoa ja loistava keskustelufoorumi kaikille reissaajille

No kestääkö?
14.1.2014

Nyt oltu yhdessä puolitoista päivää työttömiä ja vielä toisen naamaa katselee ihan mielellään, hyvä merkki siis! Tosin tänään ei oo vielä käyty keskustelua siitä, kuka tekee ruokaa..


perjantai 10. tammikuuta 2014

Kuka mitä häh?

Mä olen Elina.

23 vuotias nuori neitokainen Lahdesta. Taskussa on tuoreet tradenomin paperit ja kainalossa insinöörimies Olli. Me asutaan kivassa talossa ja meillä on kaksi kissaa. Vielä kuukausi sitten molemmilla oli myös aivan mahtavat ja koulusta vastaavat työpaikat. Kaikki oli varsin hyvin siis.

Nyt Olli on työtön ja niin mäkin olen 4 tunnin päästä. Kuukauden päästä meillä ei ole asuntoa, eikä kissoilla isäntiä. Silti me ollaan onnellisempia kuin koskaan!

29.1.2014 astellaan viimeisen kerran pitkään aikaan Suomen maan kamaralla. 28 tuntia myöhemmin kääntyy uusi sivu elämästä Australiassa. Ensimmäisenä suuntana on Sydney ja siitä mennään ihan just sinne minne halutaan. Me ollaan vapaita!

Kaikki on melko valmista. Kai. Rinkat on ostettu ja vakuutukset hankittu. Samoin lennot ja viisumi löytyy. Kohta voi aloittaa rinkan pakkaamisen ja purkamisen ja uudelleen pakkaamisen, jotta saa mukaan vain kaiken tarpeellisen. 50 litraan mahtuu yllättävän vähän tavaraa.

Tervetuloa siis mukaan matkalle maailman toiselle puolelle!

No kestääkö?

Jaa niin mikä? No parisuhde. Tätä kysymystä ollaan pohdittu me ja muut. Tämän takia jokaisen postauksen lopussa lupaan päivittää parisuhdekuulumiset, jotta tulee sitten kaikki kaikille selväksi, ehkä pieni pilke silmäkulmassa tosin ;)

10.1.2014
Ola on ollut viikon työtön ja oon joutunut katselemaan viimeset neljä aamua, kun se jää tyytyväisenä kuorsaamaan sänkyyn mun suunnistaessa pimeydessä töihin. "Hieman" on suoraan sanoen ärsyttänyt. Joka päivä kuitenkin kotiin tullessa on ollut asuntoa siistitty ja ruokaa tehty, joten valtakunnassa kaikki hyvin <3

Tätä saattaa vähän tulla ikävä <3