keskiviikko 28. tammikuuta 2015

The End

Nyt ollaan jo reilu kuukausi oltu Suomessa. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Fiilikset on meillä tällä hetkellä melko erilaiset. Ola nauttii, kun voi taas harrastaa omia juttuja ja on varsin hyvillä fiiliksillä arkeen paluusta. Mä taas niinkään en. Voisin lähteä uudestaan reissuun vaikka samantein. Jotenkin ahdistaa kaikki velvollisuudet ja työnhaku ja rojumäärä täällä kämpässä ja ja ja...

Mä oon myös melko sekaisin siitä, mitä tulevaisuudelta haluan. Ennen reissua mulla oli selkeät päämäärät elämässä. Oikeastaan siitä asti, kun menin ammattikorkeakouluun. Koulun alkutaipaleella päätettiin, että lähdetään reissuun ja kaikki tekeminen tuosta lähtien tähtäsi siihen. Kävin koulun, menin töihin ja säästin rahaa, muutettiin veljen yläkertaan jne.

Tuolloin mulla oli selvät suunnitelmat myös jatkolle: sitten kun tullaan takaisin, hankitaan ensin hyvät työpaikat, sitten ostetaan asunto ja ollaan pari vuotta töissä ja sitten ehkä hankitaan lapsia. Enää mä en tiedä haluanko noista mitään. Haluanko olla toimistorotta seuraavat 40 vuotta?, haluanko omistaa asuntoa (tai ylipäätään mitään?), haluanko edes niitä lapsia? Nää kaikki on sellaisia asioita, että ne yksi kerrallaan syö mun vapautta päättää itse huomisesta. Kamalan ahdistava ajatus. Yksi asia, mistä reissussa eniten nautin oli se, että kun tänään heräsin, ei mulla ollut mitään hajua, missä ollaan huomen aamulla.

Ennen olin vähän sellainen tavaroiden haalija, mutta nyt en halua näistä mitään. Voisin myydä kaiken mitä täällä asunnossa on ja muuttaa takaisin Panikseen yhden rinkan kanssa. Omaisuus ei todellakaan tee ihmistä onnelliseksi. Ennemmin käytän mun pankkitilin saldon johonkin ihan muuhun.

Lisäksi mua ahdistaa nää hyvinvointivaltion ongelmat, mitä Suomessa on (esim. koiranpaska jalkakäytävällä, maitopurkin hinta kaupassa ja opintotuen pienuus). Muualla maailmassa on ihmisillä niin paljon oikeitakin ongelmia, että elämä täällä tuntuu jotenkin tekopyhältä.


Totuus on kuitenkin se, että valitettavasti niitä töitäkin on joskus tehtävä, jos vielä mielii matkustella. Työtilanne täällä meidän kotiseudulla on kyllä tällä hetkellä erittäin huono. Työttömyys hipoo 20 prosenttia ja mun ala on vieläpä sellainen, mistä firmat ensin karsii, kun tulee tiukkaa. Ollilla on vähän valoisampi tilanne, mutta aika näyttää...

Tämä mun sekavista fiiliksistä. Palaillaa hetkeksi takaisin meidän elämään viimeisen 11 kuukauden ajalta. Aikaan, jolloin oltiin vapaita. Niiiiiin vapaita, huoh...

Kaikki mitä elämiseen tarvitaan

Meidän reissu alkoi tasan vuosi sitten, tammikuun 28 päivänä. Tuolloin heitettiin rinkat selkään ja hypättiin lentokoneeseen. Noin 30 tuntia myöhemmin laskeuduttiin Sydneyn kentälle. Se oli jännää se. Kentältä hypättiin parin muun suomalaisen reppureissaajan kanssa taksiin ja ajeltiin pahamaineiseen Kings Crossiin. Meidän hostelli oli Jackaroo ja se oli tosi kiva. Myös Kings Cross alueena oli meistä kiva, vaikka muuta puhutaan. Olihan siellä ilotyttöjä portin pielissä ja ihme jengiä kaduilla, mutta tunnelmaltaan tosi kivaa aluetta. Ei tosin liikuttu pihalla yöaikaan. Lisäksi sieltä sai maailman parasta intialaista ruokaa!

Sydneyssä majailtiin ensin hostelleissa, kunnes parin viikon jälkeen saatiin kämppä Bondilta. Tuo kuukausi meni Bondilla rannalla lekotellen ja tulevaa reissua suunnitellen.

Maaliskuun puolen välin kieppeillä, kun vuokrasoppari päättyi, ostettiin Panis ja lähdettiin kurvailemaan hiljakseen kohti Cairnsia. Matka kesti kaksi kuukautta ja toukokuussa oltiin perillä. Pyörittiin Pohjois-Queenslandissa hetki, kunnes laskeuduttiin Hervey Bay:hin kuukauden koiravahtipestiä varten. Heinäkuu sujui leppoisasti tuolla.

Edessä suuri tuntematon
Kaikenlaista leiriseuraa: liskoja,
vuohia,
kenguruita,
vompatteja...
Upeaa luontoa
Vesiputouksia
Merta

Heinäkuun aikana alettiin etsiskellä töitä. Tarkoitus oli tehdä pari kuukautta duunia ja sitten aloittaa matka takaisin alas. Töiden saanti oli kuitenkin yllättävän vaikeaa (ainoastaan ilmaishommia tai sitten ihan surkealla palkalla olevia hommia oli tarjolla). Viimein onnistuttiin löytämään Wandoan Wind Mill Village -work camp, jonne mentiin hommin. Minä olin siivoamassa ja olli keittiössä lähinnä tiskarina. Tuolla paiskittiin hommia 10 tuntia päivässä kaksi viikkoa. Tämän jälkeen selvisi, että Ollille ei ole enää töitä, joten lähdettiin jatkamaan matkaa. Tuo 14 päivän työkeikka kerrytti meidän yhteistä matkakassaa verojen jälkeen reilut 4000 taalaa. Työ oli tosi rankkaa, mutta oltaisiin ilman muuta jatkettu, jos hommia olisi ollut.

Lyhyen työkeikan (ja toisen epäonnisen työkokeilun) jälkeen lähdettiin ajelamaan kohti Adelaidea. Tuolloin koettiin reissun kylmimmät, yöt, kun välillä lämpötila kävi pakkasellakin. Adelaidesta ajeltiin Melbournen kautta Sydneyyn ja laitettiin Panis myyntiin. Auto myi nopeasti, jonka jälkeen otettiin lennot Perthiin ja vuokrattiin sieltä camper, jolla ajeltiin vielä viisi päivää ennen lentoa Indonesian Balille. 

Balilla vietettiin mukavat 11 päivää, jonka jälkeen jatkettiin matkaa Singaporen kautta Thaimaahan ja siitä edelleen Laosiin ja takaisin Thaimaahan.

Tässä tälläinen pikakertaus meidän kuluneesta 11 kuukaudesta. Ehdittiin kokea todella paljon, mutta silti aika lensi ohi kuin siivillä. Parasta meidän mielestä oli luonto. Se on upeaa niin Australiassa, kuin Aasiassakin (ja toki Suomessa myös!). Australiaan maana sen sijaan hieman petyttiin. Kulttuurin puute (maa on ollut asuttu niin vähän aikaa, että heidän uusimpienkin rakennusten maali on vielä märkää meidän mittapuulla) ja maan "amerikkalaismaisuus" olivat ehkä suurimmat pettymyksen kohteet meille. Myöskin kunnollisen työn saannin vaikeus ja työntekijöiden huono kohtelu tulivat melkoisena yllätyksenä, samoin korkea hintataso. Nyt jos lähtisin Ausseihin uudestaan, en ottaisi Working Holiday -viisumia, vaan säästäisin ensin himassa rahat ja menisin turistiviisumilla. Jos oman alan töitä Ausseista saisi, olisi se kaikesta huolimatta erittäin potentiaalinen asuinmaa, sillä palkkataso on hyvä ja verotus keveä, ihmiset ystävällisiä ja luonto sekä kelit erinomaiset.

Best things in life are free

Amazing Nature



Balista me tykättiin kovin. Ubud oli ensin melkoinen kulttuurishokki, mutta ihanan rauhallinen kalastajakylä, Amed, vei meidän molempien sydämen. Tuonne täytyy päästä uudestaan ja pidemmäksi aikaa!

Laos oli myös hieno maa. Erityisesti Luang Prabang oli kaunis paikka. Turisteja löytyi, mutta ei esim. Thaimaan mittakaavassa. Vang Vieng oli loistava paikka viettää rennosti aikaa ja olla tekemättä mitään. Pääkaupungissa Vientianessa ei sen sijaan ollut juuri mitään nähtävää.

Thaimaa oli meille ehkä suurin pettymys. Tiedetiin kyllä jo valmiiksi, että se on erittäin turistisoitunut, mutta silti turismin paljous ja aidon kulttuurin vähäinen näkyminen oli yllätys. Pohjois-Thaimaan Chiang Mai oli kiva ja aito paikka. Tuolla suunnalla olisi voinut reissata pidempäänkin. Etelä-Thaimaa ei juuri iskenyt meihin. Lomailuun ja rannalla makoiluun ihan passeli, mutta ei meidän tyylinen paikka noin muuten.

Kambodza ja Vietnam jäivät kiehtomaan meitä ja luulen, että nuo olisivatkin enemmän meidän tyylisiä paikkoja. Myös kanssareissaajat tuolla seudulla olivat enemmän kuin me. Australiassa perus Working Holiday -reissaaja oli 20 vuotias saksalainen, ruotsalainen tai ranskalainen, jonka pappa betalar ja jonka pääasiallinen aktiviteetti on ryypätä mahdollisimman paljon (okei vähän kärjistettyä, mutta paljon tälläisiä ihmisiä me tavattiin). Aasiassa oli enemmän vanhempaa väkeä, jotka olivat reissussa tekemässä muutakin kuin dokaamassa.

Kaiken kaikkiaan tosi upea reissu ja sydän halajaa jo nyt maailmalle takaisin. Maltan kuitenkin mieleni (ainakin toistaiseksi!) ja koitan etsiä töitä ja elää kuin kunnon veronmaksaja. Ehkä vielä joskus...


 

Muistakaa, että haaveet voivat olla turhia, mutta unelmat on tehty toteutettaviksi!