keskiviikko 6. elokuuta 2014

Töitä töitä ja töitä

Noniin. Ensinnäkin: tää työ on aivan sairaan rankkaa mun lomailuun tottuneelle perseelle (ja etenkin jaloille). Ja kädetkin on jo ihan karrella ja kynnet lohkeillu.



Tänään oli siis mulla vuorossa työpäivä numero 3 ja Ollilla 1. Osasin kyllä odottaa, että tää duuni on rankkaa, mutta totuus on se, että tää on aivan älyttömän rankkaa. Päivät on olleet pituudeltaan noin 10.5 tuntia ja taukoja päivään mahtuu kaksi. Mun työt alkaa kello 6.00 ja loppuu noin puoli viisi. Ollin päivä alkaa kello 12.00 ja loppuu noin puoli 11. Mun tauoista ensimmäinen on 10.00 ja toinen 13.00. Aamupalalla käyn viiden aikaan ja nukkumaan oon mennyt kasin aikaan.

Ensimmäiset kaksi päivää oli aika kaaosta. En meinannut tajuta mitään, kun ohjeita antaa englanniksi ihmiset, jotka ei puhu sitä äidinkielenään. Jouduin kysymään kaikkea vähintään kaksi kertaa, enkä siltikään aina tajunnut. Mokia tuli enemmän ja vähemmän, mutta osa niistä johtui tosiaan noista väärin ymmärryksistä. Tänään olikin sitten jo huomattavasti helpompi päivä. Pikku hiljaa alkaa jäämään asiat mieleen ja työskentelynopeus kasvaa.

Työkaverit on mukavia ihmisiä, mutta varsinkin pomo on erittäin tiukka työn jäljen ja ajankäytön suhteen. Palautetta on otettu vastaan huuli väpättäen ja siitä toivottavasti on myös opittu jotain. Siivoustiimissä on vaihtelevalla kokoonpanolla siivoojia 6-8 ja tässä leirikylässä huoneita on reilut 400. Kyllä saa rätti heilua. Tänään esimerkiksi tehtiin viikkosiivous 160 huoneeseen ja vielä kymmeneen loppusiivous. Nyt ei meinaa enää jalka nousta.

Olli on 12.00-16.30 siivoamassa meidän kanssa, minkä jälkeen se menee keittiöön duunaamaan. Keittiössä meneekin sitten loppuilta. Saa nähdä millasta duunia se on.

Tää postaus on kuvien puutteen vuoksi vähän tylsä, mutta voin kertoa, ettei todellakaan ole ollut aikaa kaivaa puhelinta esille missään vaiheessa, jotta olisi saanut kuvia otettua, Ehkä sitten myöhemmin, kun nopeus vielä kasvaa.

Työn lisäksi ei olla tehty oikeastaan mitään. Suihkua ja syömistä, vähän tietokonetta ja kasilta unten maille. Täällä on tosiaan kuntosalikin, mutta ei todellakaan riitä työpäivän jälkeen paukut enää mennä reenaamaan. Syödäkin joutuu oikein tosissaan, silllä koko päivän duunatessa on pikkanen hiki päällä, joten energiaa kuluu varmaan aika lailla.

Seuraavaan kahteen viikkoon nähdään noin puoli tuntia mun aamupäivän tauolla, silllä mä oon jo töissä kun Ola herää ja nukkumassa kun se tulee töistä :D. No mutta ei se mitään, kaikkea tekee (hyvästä rahasta) aikansa.

Tää täysylläpito on kyllä melkonen etu. On ilmanen netti ja pyykinpesujutut, ei tarvii maksaa asumisesta, sähkösta, vedestä, ruoasta, eikä sitä ruokaa tarvi tehdä itse!

Nyt mä lähen suihkuun hinkkaamaan muiden ihmisten Scheissen pois itsestäni, jotta voin syödä jotain. Cheers!

Ps. Mulla enää 11 työpäivää ennen taukoa!

Terkkuin Elina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida myös anonyyminä!