sunnuntai 3. elokuuta 2014

Back in Queensland (or in Heaven?)


Näissä tunnelmissa tänään...

Huh, kaikkea on tapahtunut, joten jos vaikka aloitan alusta. Lähdettiin siis Hervey Baystä keskiviikkoaamuna tarkoituksena ajaa töiden perässä Dubboon New South Walesiin. Dubbossa oli tarjolla motellisiivousta noin 16 tuntia viikossa meille molemmille ihan hyvällä palkalla. Ajeltiin reipasta vauhtia etelään eikä yllätykseksi paleltu öisin kovinkaan paljoa, vaikka lämpötila laski ainakin parina viimeisenä yönä lähelle nollaa astetta. Suomalainen sisu ja kylmyyden kesto kunniaan!

Eilen pysähdyttiin leirintäalueelle, joka oli vajaat 200 kilometriä Dubbosta pohjoiseen. Illalla sain yllättäen sähköpostia yhdestä toisesta työpaikasta, mitä oltiin haettu pari viikkoa aiemmin. Tämä olisi kanssa siivousta reilummilla tunneilla ja tätä kautta reilummalla palkalla. Aamulla soiteltiin äijälle ja selvisi, että työpaikka olisi Wandoanissa, joka oli meidän sen hetkisestä sijainnista noin 600 kilometriä pohjoiseen. Töitä lisäksi olisi vain mulle. Tuolla olisi tarjolla majoitus ja sapuskat. Hetki funtsailtiin ja päätettiin lennosta vaihtaa suunnitelmaa ja lähdeä ajamaan takaisin päin, sillä noilla tunneilla mä tienaisin yksin paljon enemmän mitä Dubbossa tienattaisiin yhdessä.

Tänään on sitten ajettu. Paljon. Hervey Baystä lähdön jälkeen meidän reitti on näyttänyt tältä:

(klikkaa suuremmaksi)

Ollaan siis ajettu lähemmäs 1500 kilometriä viimeisen viiden päivän aikana, joista 600 tänään.

Perille Wandoaniin päästiin jossain kuuden ja seiskan välillä. Kylä on pieni, vain noin 600 asukasta. Hieman kummastutti tässä vaiheessa, että mitähän duunia täällä voi olla. Ajo-ohjeiden kyselemisen jälkeen löydettiin tiemme kumman näköiseen leirikylään ja sen toimistoon ja siitä se taivas sitten aukeni.


Tossa on mun ilme sen jälkeen kun tiskin takana ollut tyttönen kertoi meille käytännön asioista. Tämä paikka on kaivostoiminnan, rakennustyömaiden ym. työntekijöitä majoittava leirikylä, jossa on yli 300 asukasta. Mun hommana olisi olla osa paikan siivoustiimiä. Meille molemmille on omat yksiöt (jotka muuten hakkaa hostellimajoituksen ihan kuus-nolla). Kämpistä löytyy kylppärit, jääkaapit, telkka ja sänky sekä kirjoituspöytä. Tämän lisäksi täältä löytyy ruokala, joka tarjoilee joka päivä aamiaisen ja illallisen (lounas (sekä välipalat) pakataan aamupalalla mukaan ja viedään oman kämpän jääkaappiin), pesuloita, kuntosali ja ajanviettohuone.

Esittelykierroksen jälkeen päästiinkin sitten testaamaan illallista ja voi pojat.. Tarjolla oli jos jonkun moista sapuskaa. Linjastolta löytyi kasviksia, perunoita, riisiä, ranskalaisia, lammaspaistia, lihakastiketta, tuoreita hedelmiä, porkkanakakkua, rahkavaahtoa ym.. Lista vaan jatkuu ja jatkuu. Voitte vaan kuvitella meidän ilmeet kun nähtiin toi kaikki.

Masut pullollaan vyöryttiin autolle ja lähdettiin etsimään meidän huoneita. Pihalla meitä vastaan tuli yksi respan tädeistä, joka kertoi, että mun työt alkaa huomen aamulla kello kuusi ja Ollillekin järjestyy hommia. Sen työt alkaa keskiviikkona. Tää uutinen oli jotain niin loistavaa, ettei kyetty muuta kun hymyilemään typerinä ja lyllertämään kamojen kanssa huoneeseen.

Nyt istuskelen tässä Ollin huoneen sängyllä ja mietin, että kohta pitäs varmaan mennä nukkumaan, sillä herätyskello soi huomenna jossain viiden nurkilla. Työtahti täällä on sellainen, että töitä tehdään 10 tuntia päivässä 14 päivää, jonka jälkeen on viikon tauko. Kovasta tahdista myös palkitaan ja palkka on hyvä. Huomenna varmaan selviää mitä tää täysihoito tulee maksamaan (ruoka oli niin hyvää, että ihan pikkasen pelottaa).

Ei mulla oikein muuta. Oon hokenut koko illan tänne saapumisen jälkeen, että en voi uskoa tätä, enkä kyllä voikaan. Vielä hetki sitten meillä ei ollut mitään duunia ja nyt (ainakin vielä, kun en oo tehny töitä) tää työpaikka vaikuttaa aivan unelmalta.


Nyt mä lähen metsästää Unen Masaa (joka voi tänä yönä olla tosin aika hukassa)! Ola melkein nukkuukin jo kun se on ajanut koko päivän. Kuulemisiin! (Ensi postauksessa varmaan jo valitan, kuinka tää duuni on rankkaa mun lomailuun tottuneelle perseelle ja kädetkin on jo pesuaineista ihan karrella, sitä odotellessa!)

Elina

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Toivotaa ettei kädet iha ruvelle mee, aikamoinen työtahti :P Ihanaa et kaikki on mennyt siellä hyvin, haleja Suomesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Haleja kanssa sinne! Ens kesänä tehdään jotain kivaa yhdessä :) Miss you<3

      Poista
  2. Miltä nyt vaikuttaa, kun on jo yksi työpäivä, kohta kaksikin, takana?
    Mullakin tänään eka päivä lomanjälkeistä elämää.. eikä se niin hirveetä ollutkaan, nopeesti tottuu ihminen. Etenkin uusi työ voi olla alkuun vähän hankalaa, mutta kohta jo lähtee rullaamaan. Toivottavasti on kivoja työkavereita.
    Intoa työhön ja terveiset meiltä kolmelta = A&P&M

    VastaaPoista

Voit kommentoida myös anonyyminä!