Terveisiä kuumasta ja kosteasta Indonesiasta

Heipä hei!

Niin on taas vallan hirveästi aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kirjoittajan puolustukseksi täytyy kuitenkin todeta, että kyse ei ole ollut laiskuudesta, vaan Balin äärimmäisen huonoista nettiyhteyksistä.

Ollaan nyt siis Balilla, Ubud-nimisessä kylässä tarkalleen. Saavuttiin tänne tiistaina ja tänään jatketaan matkaa pohjoiseen Amed-nimiseen kylään. Alustavasti olisi tarkoitus snorklailla Amedissa kolmisen päivää jonka jälkeen siirrytään lähemmäs lentokenttää Kutalle viimeiseksi yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Kuta itsessään ei kiinnosta juurikaan, mutta siellä on kuulemma yksi aasian parhaista vesipuistoista ja tässä helteessä se kuulostaa enemmän kuin houkuttelevalta.

Palaillaan kuitenkin ensin hieman ajassa taaksepäin aikaan ennen Indonesiaa. Perthissä loppu reissu meni vallan mainiosti. Löydettiin viimeiseksi yöksi tosi kiva yöpaikka (joskin hyttysiä oli vallan kamalasti). Viimeinen päivä chillailtiin ja rauhakseen katseltiin Perthin laitakaupunkia. Auton palautuksen jälkeen mentiin kaljalle ja juotiin muuten koko reissun kalleimmat kaljat. Elina joi Guinnessia ja Olli Kilkennyä.

Western Australia

Näin Margaret Riverin alue houkuttelee turisteja.
Meidän vinkki on, että menkää antamaan rahanne jonnekin muualle.

Perth

Siinä se on, 10,5 taalan kalja

Viimeinen päivä meni oikein joutuisasti ja illalla mentiin hyvissä ajoin nukkumaan, sillä kello soi aamulla kukonlaulun aikaan. Siitä sitten lentokentälle ja nokka kohti muita maita.

Goodbye Perth

Balilla oltiin perillä kahden aikoihin ja reissu alkoikin erittäin hyvin, sillä paikalliset "portierit" onnistuivat huijaamaan meitä heti kättelyssä. Kentällä meillä meni muutenkin tosi kauan, sillä ei oltu varattu käteistä mukaan viisumia varten ja siinä kun oli meidän vuoro, ei auttanut kun lähteä pankkiautomaatille. Tämän seurauksena jouduttiin sitten jonottamaan uudestaan. Viisumin saamisen jälkeen mentiin passintarkastusjonoon, mutta oltiin tässä vaiheessa jo niin paljon muuta porukkaa jäljessä, että jono oli aikamoinen. Viimein päästiin hakemaan meidän laukkuja. Oltiin ilmeisesti hieman hukassa olevan näköisiä, kun ei heti huomattu, että missä suunnassa ne pakaasit nyt on. Kaksi "portieria" äkkäsi tämän tietysti heti ja lähti päättäväisesti kävelemään kohti meidän laukkuhihnaa, missä rinkat yksinäisinä kököttivät. Tyypit näyttivät ihan lentokentän henkilökunnalta "virallisine" uniformuineen. Ei siis todellakaan älytty mistä tässä on kyse ja ajateltiin, että he ovat jotain turvatarkastajia, jotka haluavat katsoa meidän laukkuja tarkemmin, sillä oltiin merkitty maahantulokorttiin, että meillä on ruokaa ja lääkkeitä.

Siinä nämä miehet sitten kantoivat meidän laukkuja ja viimein rupesi joku kello soimaan päässä, että ei helvetti, ei nämä mitään henkilökuntaa ole, vaan haluavat meiltä tietysti rahaa laukun kantamisesta. Olli ehti jo toiselle antaa 50 000 rupiaa (noin 5 AUD), ennen kuin ehdin hyökätä väliin ja sanoa, että ei ainakaan yhtään enempää. No joo. Heti alkuun paska maku suuhun ihmisistä täällä.

Viimein päästiin ulos lentokentältä ja nopeasti löydettiinkin meidän guesthousen hakija väenpaljouden seasta. Huomattiin myös, että täällä todellakin on kuuma. Mulla oli farkut ja huppari ja meinasin läkähtyä samantein. Onneksi autossa tuuletus pelasi. Matkaa kentältä Ubudiin ei ole kuin 40 kilometriä, mutta liikenne täällä Balilla on sellaista, että tuo matka otti aikaa lähemmäs pari tuntia.

Viimein ja läkähtyneinä päästiin perille. Guesthousen ihana omistajarouva toi meille heti teetä kuistille. Siinä sitten istuttiin ja rauhoituttiin Balin ilta-auringossa. Kaikesta huolimatta life is gooooooood.....

Kotikisu

Seuraavana aamuna nautittiin ihania balilaisia banaanipannukakkuja ja kananmunaleipää terassilla. Nammm. Meidän huone oli tosi tilava ja mukava. Tosin ilmastointia ei ollut, mutta ihme ja kumma se ei paljoa haitannut, vaan kattotuuletin ajoi hyvin asiansa. Hintaa huoneelle tuli noin 8 euroa yö ja siihen tosiaan kuului herkkuaamupala. Ainoa negatiivinen juttu tuossa majoituksessa oli huono wifi. Tämä olikin sitten melkoinen miinus, sillä tästä kaupungista ei löydy mitään puolueetonta turisti-infoa, vaan kaikki yrittävät tyrkyttää ja myydä omia palveluitaan, joten tekemisen keksiminen on melkein netin infon varassa. Majailtiin tuossa kuitenkin ensimmäiset kolme yötä, sillä muuten paikka oli oikea helmi!

Ihana aamupala omalta terassilta

Ensimmäinen päivä Ubudissa meni ihmetellessä ja kummastellessa paikallista elämää. Huomattiin myös, että eivät kaikki ruokapaikat täällä mitään halpoja ole, vaan ruoasta voi joutua maksamaan jopa enemmän kuin Ausseissa, jos ei yhtään katso minkälaiseen raflaan menee. 35 asteen lämpötila auttoi omalta osaltaan ottamaan rennosti :).

Ubud

Chillailua 35 asteen helteessä, kyllä maistuu :)

Torstaina käytiin retkellä tutustumassa paikallisiin temppeleihin. Noita retkiä kaupataan joka kadunkulmassa samalla sisällöllä ja melkein samalla hinnalla. Hintaa oli meidän mielestä melko paljon, 170 000 rupiaa per nenä (noin 17 AUD), mutta ajateltiin, että opastettu retki on aina opastettu retki ja siitä saa irti enemmän kuin itse pyöriessä. Retken alettua meille kuitenkin selvisi, että ei tämä mikään opastettu retki ole. Kuski oli vain kuski ja hän pudotti meidät aina kohteeseen ja sanoi "30 minutes". Pyörittiin siinä sitten se päivä eri temppeleissä aivan pallo hukassa. Porukassa oli meidän lisäksi yksi aussi-äijä ja hollantilainen pariskunta.

Tuosta reissusta jäi kyllä tosi paska maku suuhun. Ensimmäinen juttu oli sarongit. Sekä miehillä, että naisilla tulee olla saronki temppeliin mentäessä. Me oltiin valmistauduttu hyvin ja pyydetty sarongit lainaan meidän majapaikan ihanalta rouvalta. Hollantilaisille oli sanottu, että temppeleiden ulkopuolelta saa ilmaiseksi lainaan noita. No ei tietenkään saanut. Ensimmäisen temppelin pihassa kauppiaat rupesivat tyrkyttämään saronkeja 200 000 rupian kappale hintaan. Tinkaamalla hollantilaispariskunta sai 2 saronkia 100 000 eli noin 10 aussidollarilla.Tämä oli silti liikaa.

Ola menossa temppeliin

Siinä sitten käytiin varmaan viidessä temppelissä ja olivat ne ihan hienoja. Siinä kaikki. Ilman opastusta ja ilman opastekylttejä ei niistä saanut juuri mitään irti. Lisäksi joka  paikassa oli jotain krääsänmyyjiä tyrkyttämässä kamojaan. Se siitä hengellisestä kokemuksesta.

Balin suurimman temppelin huipulta oli ihan kivat näkymät

Joo, se on temppeli

ja tämäkin on temppeli

Kaiken huippu oli kuitenkin Balin suurimman temppelin ympärillä häärineet ihmiset. Ostettiin lippu (15000 rupiaa, eli noin 1,5 AUD per nenä) ja käppäiltiin kohti temppeliä. Matkalla ihmiset rupesivat sanomaan, että meidän on pakko ostaa paikallinen opas, jos halutaan mennä temppeliin. Lipulla ei siis kuulemma päässytkään kuin katselemaan temppelin ympäristöä. Ohitettiin sujuvasti nämä, mutta temppelin portilla päivystikin sitten 5 äijää, jotka käytännössä tukkivat sisäänmenotien ja vaativat rahaa 20000 rupiaa per nenä. Ei luvattu maksaa ja viimein hinta olikin 25000 rupiaa viideltä hengeltä. Tämä sitten maksettiin ja mentiin "oppaan" johdolla sisään. Opas ei puhunut käytännössä lainkaan englantia ja oli meidän kanssa ehkä 5 minuuttia, jonka jälkeen hän sanoi näkemiin ja katosi. Pois lähtiessä sitten huomattiin, että sivuovilla ei ollut ketään päivystämässä, joten olisi kannattanut mennä sieltä sisään. Hitto mitä kusetusta. Varsinkin hollantilaiset olivat tuosta huijauksesta tosi käärmeissään. Me ei oikein jaksettu kiukutella, mutta ärsyttäähän tuollainen ihmisten kusettaminen tietysti.

Kaiken kaikkiaan tosta temppeleiden kiertämisestä jäi tosi huono maku suuhun. Monet temppelit olivat tosi ränsistyneitä ja täynnä roskia. Eli selvästikään turistien maksamat rahat ei mene temppeleiden kunnostukseen vaan ahneiden ihmisten omaan taskuun. Tajuaahan sen, että ihmiset täällä eivät ole mitään rikkaita, mutta tuollainen räikeä valehtelu ja huijaaminen laskee noiden ihmisten arvostuksen aivan nollaan. Muutenkin tuntuu, että täällä turistit nähdään vaan rahasampona, jolta halutaan nyhtää kaikki fyrkat pois keinolla millä hyvänsä.

Holy Spring Temple

Oli tuossa päivässä myös kivoja juttuja. Käytiin muun muassa paikallisella kahviplantaasilla tutustumassa kahvinvalmistukseen ja maistelemassa heidän tuotteitaan. Paikallinen erikoisuus on Kopi Luwak -kahvi, joka on maailman kallein kahvi. Se on tehty sivettikissan kertaalleen syömistä kahvipavuista. Kopi Luwak -kahvilla on erityisen pehmeä maku ja alhainen kofeiinipitoisuus. Maistettiin tätä ja oli muuten tosi hyvää. Ei yhtään kitkerää. Hintaa tällä herkulla on valitettavasti aivan liikaa, jotta tavalliset paikalliset ihmiset voisivat tätä nautiskella. Pieni pussi kahvia maksoi 400 000, eli noin 40 Aussi taalaa.

Paahdettuja kahvipapuja

Kopi Luwak

Jos jonkinlaista kahvia ja teetä

Sivettikisu

Kahvin maistelun jälkeen mentiin lounastamaan yhteen näköalaravintolaan, josta sai lounaan ohessa ihailla riisipeltoja. Ruoka oli buffet ja ei mikään kovin kummoinen sellainen. Enemmän määrää kuin laatua. Hintaakin mokomalla oli melkoisesti, about 90 000 per nenä. Huh. Mutta maisemat tosiaan olivat hienoja.

Ravintolan terdeltä

Seuraavana päivänä käytiin aamusella kävelemässä 6 kilsan lenkki riisipeltojen keskellä. Reitti loppui ihanaan kahvilaan, jossa nautittiin muodikkaasti smoothieita. Aamulenkin jälkeen vaihdettiin majoitusta toiseen guest houseen, jossa oli parempi wifi. Hintaakin tällä oli lähes puolet enemmän, kuin ensimmäisellä, mutta ei auttanut, kun oli vielä lentoja ja majoituksia varaamatta. Illalla käytiin molemmat vielä tunnin kokovartalohieronnassa hintaan 55 000, eli about 3 euroa per nenä.

Kahvila veden päällä

Trendikkäästi smoothieta

Seuraavana päivänä, eli eilen, käytiin aamulla apinametsässä. Apinoita oli paljon ja ne olivat tosi röyhkeitä. Erehdyttiin ostamaan nippu banaaneita ja siitäkös vasta riemu repesi. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli mun niskassa jo monta apinaa kärkkymässä banskuja. Äkkiä ravistin apinat pois ja työnsin jäljelle jääneet banskut Ollille. Ollista tuolla oli hauskaa. Mun mielestä lähinnä pelottavaa.

Joku oli vähän nokkela ja sai näin monta banskua...

Pikku apina

Olli sai kainaloapinan

Vähän väsy

Apinametsäilyn jälkeen kierreltiin vähän kaupungilla, mutta hirveästi ei viittitty ostella, sillä monessa kojussa lähtöhinnat olivat jo niin tähtitieteellisiä, että edes tinkaamalla ei oltaisi päästy lähellekään sitä hintaa, mikä oltaisi voitu jostain tuotteesta maksaa. Sääli sinällään, sillä jotain olisi ollut ihan kiva ostaa, mutta jos mekon lähtöhinta on 350 000 (melkein 30 euroa) ja voisin maksaa siitä laadun puolesta maks 50 000, niin ei tuu kauppoja. Illalla käytiin vielä katsomassa paikallinen tanssiesitys, kun sitä meille oltiin monessa paikassa suositeltu. Jonkunlainen fire trance oli esityksen teema. Melkoisen upeaa katseltavaa. Esityksessä ei ollut lainkaan musiikkia, vaan about 100 miestä hymisi ja mumisi jotain acapellan tapaista.

Tais kuvaajakin olla jossain transsissa

Nyt suunnataankin sitten jo Amediin. Koitan kirjoitella huomenna lisää, jos vaikka netti toimisi hieman paremmin siellä :) Näkemisiin!

Elina ja Ola

Toiseksi viimeistä päivää Australiassa viedään

Oikeastaan me lähdetään maasta vasta ylihuomenna, mutta lento lähtee niin aikaisin, että sitä ei enää lasketa.

Ollaan nyt ajeltu vuokra-autolla ympäri Länsi-Australian eteläosaa nelisen päivää. Huomenna viedään auto takaisin ja nautitaan vielä päivä Perthistä. Tiistaina sitten karistetaan nämä pölyt kintuista ja suunnataan Balin lämpöön. Lämpöä siellä tosiaan näyttää piisaavan.

Saavuttiin Perthiin viime keskiviikkona yhdentoista aikaan illalla paikallista aikaa. Aikaeroa Sydneyyn on kolme tuntia, joten meidän sisäisen kellon mukaan kello oli kaksi yöllä ja siltä se myös tuntui. Tiger Airin halppiskone oli kaikkea muuta kuin mukava. Koneessa oli yksinkertaisesti mahdotonta nukkua. Penkin epämukavuuden ja ahtauden lisäksi koneessa oli kylmä, eikä henkilökunnalla ollut edes vilttejä jakaa. Onneksi tuota kärsimystä kesti vain viisi tuntia.

Sen verran olin tehnyt taustatyötä, että olin selvittänyt ettei tuohon aikaan kentältä ole juuri muuta mahdollisuutta päästä pois kuin taksi. Hypättiin siis taksiin, joka ajelutti meidät tyyriiseen 40 taalan hintaan Perthin keskustaan hostellille. Hostellista oltiin varattu 2 vuodetta 4 hengen dormista. Huoneeseen päästyämme kaksi muuta asukasta olivat (ainakin melkein) unessa. Siinä sitten hissun kissun yritettiin käydä hammaspesulla ja olla muutenkin kolistelematta. Kanssaeläjät tosin heräsivät varmaan ainakin siinä vaiheessa, kun kömmittiin sänkyihin, sen verran ne natisivat. Natina myös piti allekirjoittaneen erittäin tehokkaasti hereillä läpi yön. Aamulla Sydneyn rytmi muistutti jälleen, enkä meinannut millään saada unta kuuden jälkeen. Siinä sitten pyörin reilun tunnin sängyssä ja seiskan jälkeen suunnistin suihkuun. Ola taas vaihteeksi nukkui omien sanojensa mukaan vallan mainiosti.

Yhdeksän aikoihin luovutettiin huone ja lähdettiin etsimään aamupalan kautta autovuokraamoa. Se löytyi helposti ja kymmeneltä meillä oli jo kiesi alla ja suunta pois päin Perth Citystä.

Ensimmäisenä päivänä käytiin yhdessä eläinpuistossa ruokkimassa kenguruita ja muita elukoita viimeistä kertaa. Niitä tulee kyllä kova ikävä!

Pikku konkot syö kädestä

Nam nam

Osas ottaa nätisti

Maistetaas vähän kaljua...

Hei, lisää!

Oli se pehmee!

Elukoiden ruokkimisen jälkeen ajeltiin vähän lisää. Melko nopeasti meille selvisi, että Länsi-Australiassa ei ole kovinkaan paljon free campeja. Tai on sellaisia, missä ei ole vessoja. Monessa kylässä on kyllä juuri tälläinen leirintäalue, mutta tosiaan suunnattu varttuneemmalle (ja varakkaammalle) väelle motorhomeissaan. Onnistuttiin kuitenkin löytämään yksi vessallinen free camp jostain metsän siimeksestä ja leiriydyttiin sinne. Tässä vuokra-autossa ei ole hupiakkua (eikä meillä ole enää tietokoneen autolaturiakaan), joten iltaisin tietsikka on poissa pelistä. Pelattiin vähän korttia, mutta edellisen yön huonot unet painoivat sen verran, että nukkumaan käytiin jo kasin aikaan.

Aamupuuro valmistuu

Ei oo Paniksen voittanutta, mutta kyllä se asiansa ajaa

Seuraavana päivänä oli suunnitelmissa katsastaa Margaret River, mitä meille niin kovin oltiin kehuttu. Ajeltiin sinne luonaaksi ja melko nopeasti todettiin, että paikka ei todellakaan ollut meitä varten. Yksi pahimmista turistihelveteistä, mitä ollaan reissun aikana nähty. Halvin lounas oli 13 taalan hampurilaisateria. Omg. Kalliin sapuskan lisäksi tuolla ei ollut meidän laiselle turistille mitään nähtävää. Kaikki tekeminen maksoi maltaita, jopa jotkut esitteet info centerillä maksoivat! Alue on selvästi suunnattu hyvä-varaisille viininsiemailijoille.

Juuri kun oltiin lähdössä pois, joku muropaketista ajokorttinsa saanut paikallinen neitokainen meinasi ajaa mun päälle. Se tuli risteykseen kamalaa vauhtia eikä aikomustakaan pysähtyä, vaikka risteyksessä oli Stop-merkki. Olin juuri suojatiellä ja kyllä sai muuten hanuri vauhtia, kun tajusin, että ei, se ei pysähdy. Jäi varmaan viidestä sentistä kiinni etten jäänyt alle. Kyllä muuten hakkasi sydän vielä pari tuntia tuon jälkeen.

Kalliin ruoan ja autoepisodin takia lähdettiin pois tuolta kylästä (tai ainakin Elina) erittäin kiukkuisena. Onneksi täällä Australiassa etäisyydet ovat niin pitkiä, että ajomatkalla kiukku laantui. Iltasella käytiin vielä katsastamassa yksi Tree Top Lookout, jolla oli korkeutta huimat 51 metriä. Puuta käytettiin aiemmin tulipalojen tähystyspaikkana. Ola uhkarohkeana kiipesi huipulle kuvaamaan. Minä tyydyin katselemaan pelokkaana alhaalta.

51 metrin korkeudelta oli hyvät näkymät

Long way down

Sinne se kiipes

Kuten kuvista huomaa, rupesi tuossa vaiheessa auringonlasku olemaan jo käsillä ja niimpä piti pikapikaa etsiä joku ilmainen yöpaikka jostain läheltä. Matkaa oli taas noin 100 kilsaa, joten pimeähän se oli kun perille päästiin. Ei onneksi törmätty mihinkään.

Seuraana aamuna kello herätti taas kukonlaulun aikaan ja aamupuuron jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Albanya. Tämä reitti oli tosi mielenkiintoinen ja matkalla oli vaikka mitä nähtävää. Isoja puita ja kaunista rantaa. Albany itsessään oli myös tosi mielenkiintoinen kaupunki ja tarjosi matkailijalle ilmaista silmän iloa, sekä ilmaiset suihkut. Viihdyttiin tuo iltapäivä siellä ja illan tullen ajettiin taas kevyet 200 kilometriä lähimmälle ilmaiselle yöpaikalle.

Good morning Australia!

Iiso puu

Western Australia

Yöpaikalle päästyämme mietittiin hetki, että minne oikein jouduttiin. Ketään ei ollut missään ja paikka näytti vähintääkin epäilyttävältä. Suosittelen katsomaan leffan Wrong Turn (on muuten hyvä leffa!),  niin saa jonkinlaisen kuvan meidän fiiliksistä.

Pikku autoa pelotti

Vessakin löytyi...

sitä ei tosin oltu käytetty varmaan vuoteen.

Selvittiin kuin selvittiinkin yöstä hengissä ja aamulla lähdettiin ajelemaan takaisin päin. Tällä hetkellä ollaan Yorkin kylässä, hieman itään Perthistä. Koitetaan etsiä yöpaikka jostain täältä. Huomiseksi varasin hostellin (ja kahden hengen huoneen tällä kertaa), niin ehditään ehkä vähän levätä ennen lentoa.

Palaillaan!

Terkuin Elina

Auto on myyty ja matka jatkuu

Moikka moi,

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo jokunen tovi, joten valmistautukaa maraton-postaukseen, sillä asiaa on :).

Viime postauksessa mainitsin, että mennään ystäville kylään Jervis Bayhin. Siellä meistä pidettiin taas niin hyvä huolta, että viivyttiin lähemmäs viikko. Viikon aikana käytiin merellä kalassa ja rannalla ottamassa aurinkoa. Oikeastaan nämä tehtiin jo ekana viikonloppuna, sillä sitten alkoi sataa ja satoikin loppu visiitin ajan. Kalareissu ei mun osalta mennyt ihan nappiin, sillä kärsin kamalasta merisairaudesta. Pari kertaa oli jo käsi pitämässä hiuksia ylhäällä, mutta onnistuin kuitenkin olemaan oksentamatta. Ola ei ollut merenkäynnistä moksiskaan. Kalaakin tuli jonkun verran, mutta vain pari niistä oli sen verran isoja, että pääsivät uuniin asti. Mut on selvästi luotu onkimaan laiturilla tai pilkkimään Ruuhijärven jäällä. Kiva kokemus kuitenkin kaikesta huolimatta.

Pelikaani sai loput syöttikalat

Maalle pääsyn jälkeen piti hetki ottaa lukua laiturilla

Kyläilyn aikana laitettiin myös Panamiño myyntiin ja parissa päivässä kyselyitä oli tullut jo lähemmäs kymmenen. Käytiin lisäksi ottamassa rokotukset loppu reissua varten. lääkärin mielestä tarvittiin hepatiitti a ja lavantauti -rokotteet. Ola otti noi molemmat ja mä vaan toisen, sillä mulla on jo hepatiitti a-rokote. En kyllä tiedä mistä se ton lavantaudin keksi, kun ei siitä puhuttu netissä juuri mitään.

Torstaina lähdettiinkin sitten jatkamaan matkaa ja sovittiin perjantaille ensimmäinen näyttö sekä lauantaille muutama lisää. Jervis Baystä ajettiin Kangaroo Valleyhin, mistä löytyi yksi parhaista ilmaisista leirintäalueista, missä ollaan yövytty. Alue oli iso ja siellä oli todella paljon eläimiä. Nähtiin ainakin 5 vompattia, paljon kenguruita ja lintuja. Illalla kun kateltiin sängyssä telkkua, koko auto alkoi heilua. Ola avasi oven, ja siellä oli yksi vompsu rapsuttamassa takapuoltansa Panamiñon puskuriin.

Kangaroo Valleyn leirintäalue

Vompsua kutittaa

Kookaburra

Perjantaina lähdettiin ajamaan takaisin rannikolle, sillä oltiin sovittu Kiamaan ensimmäinen auton näyttö. Panamiñossa oli tuon jannun makuun hieman liikaa ruostetta, joten kaupat jäi syntymättä. Tuoksi yöksi leiriydyttiin hieman Wollongongista pohjoiseen, sillä seuraavan päivän näytöt olivat Sutherlandissa, joka on Sydneyn keskustasta noin 30 kilsaa etelään.

Launtaiaamuna ajeltiin Sutherlandin uimahallin pihalle, jonne oltiin sovittu treffit ensimmäisten ostajaehdokkaiden kanssa. Katsomaan tuli nuori britti-pariskunta, jotka diggasivat autosta paljon. Koeajon jälkeen kaupat syntyivät ja saatiin perua loput näytöt. 

Sovittiin, että he maksavat autosta pienen pantin ja me saadaan ajella autolla siihen asti, että meidän lento lähtee Sydneystä johonkin suuntaan. Onnistuneiden kauppojen kunniaksi mentiin Olan kanssa ensin syömään intialaista ja sitten uimaan. Olisi ehkä pitänyt tehdä toisin päin.

Illalla varattiin lennot Perthiin, sekä Balille. Perthiin lennetään ylihuomenna, eli 22.10 ja Balille viikon päästä tiistaina, 28.10. Perthin reissulle varattiin lisäksi vuokracamperi 4 yöksi, jotta päästään tutustumaan hieman Länsi-Australian luontoon. Hassua ajatella, että tämä tuleva yö on meidän viimeinen rakkaassa Panamiñossa. Onneksi ostajat vaikuttivat mukavilta ihmisiltä ja varmasti pitävät meidän rakasta hyvin <3. Lupasivat jopa käyttää sen huollossa. Kilometrejä meillä on takana 16376 ja huomenna vielä tulee muutama lisää, joten ehkä ihan hyvä aika huollattaa autoa...

Toinen asia, mitä on vaikea uskoa on se, että me ollaan tässä maassa enää noin viikko ja saas nähdä tullaanko koskaan takaisin. Takana on upeat 9 kuukautta, jotka ei unohdu ikinä. Kiva kuitenkin päästä katselemaan hieman erilaisia maita ja erilaisia ihmisiä.

Noniin, takaisin aikajärjestykseen... Eli siis. Lauantaina auton myymisen, uimisen ja lentojen varaamisen jälkeen ajeltiin hieman etelään takaisin samalle seudulle, jossa vietettiin edellinen yö. Kangaroo Valleyn leirintäalue jäi kummittelemaan mieleen sen verran hyvin, että päätettiin käyttää meidän jäljellä olevat pari päivää käymällä siellä uudestaan. Sunnuntaina ajeltiin sitten hieman eri reittiä takaisin. Matkalla nähtiin parit erittäin upeat vesiputoukset, sekä paljon vehreitä vuoristomaisemia.

Upea New South Wales

Toissa yön yöpaikka

 

Putousten korkeus 91 metriä

 

Iltasella oltiin takaisin Kangaroo Valleyssä eivätkä vompatit pettäneet meitä tälläkään kertaa. Keli oli kuuma ja laaksossa aivan tuuletonta. Siinä kylmää olutta siemaillessa, yksi touhukas päätti tulla tekemään lähempää tuttavuutta. Siinä se meidän ympärillä pyöri varmaan lähemmäs 10 minuuttia ja välillä rapsutteli takamustaan Paniksen puskurilla. Myös illalla auto heilui pariin otteeseen (vompatin toimesta).

Vompsu tuli tekemään tuttavuutta

Ai ai kun kutittaa

Tänään ajeltiin takaisin toissayön yöpaikan nurkille ja huomenna viedäänkin Panis Sydneyyn uusille omistajille. Seuraavaksi yöksi varattiin huone yhdestä Pubista 60 taalan hintaan ja keskiviikkoiltana lennetäänkin sitten Perthiin. Sinne pitäisi vielä varata huone ensimmäiseksi yöksi. Torstaina sitten haetaan meidän vuokracamper ja jatketaan retkeilyä vielä muutama päivä. Voi voi, mitenhän sitä viihtyy sellaisessa pienessä ja ahtaassa kopperossa Paniksen jälkeen.

Paniksesta siirrytään tälläiseen

Asiaa olisi vielä vaikka kuinka muun muassa Balin matkasuunnitemista,  mutta nyt en jaksa enää kirjoittaa. Palaillaan ehkä huomenna tai viimeistään Perthissä. Cheers!

Elina ja Ola

Sydney lähestyy

Heipodei!

Meillä on taas tullut kilometrejä mittariin ihan mukavasti viime postauksen jälkeen. Enää ei ole Sydneyyn matkaa kuin pari sataa kilometriä. Ollaan siis siirrytty tukevasti takaisin New South Walesin maaperälle.

Maisemat täällä rannikolla on olleet upean vaihtelevia. Paljon vihreää ja myös ihanaa kukkaloistoa. Kelitkin on olleet melko ok tässä muutaman viime päivän ajan. Melkein tuntuu jo kesältä. Tosin ensi viikolle näyttää taas olevan luvassa sadetta.

Mitä me sitten ollaan tehty viime päivät? Ollaan ajelun lomassa käyty tutustumassa Coal Creekin Mining Villageen, käyty katsomassa eteläisen pallonpuoliskon pisintä puista siltaa, nukuttu keskellä kuvan kaunista kansallispuistoa, kävelty meren rannalla ja yhdessä victorian ainoista sademetsistä sekä nähty erittäin kesy opossumi.

Lääkärin vastaanottohuone Coal Creekissä

Kauppa

Näin kävi hommat ennen

Stoney Creek Trestle Bridge

Rantaa

Batemans Bay

Opossumin veijari

Tänään ollaan menossa kylään tuttavaperheelle, jossa olisi tarkoitus viettää muutama päivä. Toivottavasti kelit suosisivat ja päästäisiin kalaan! Suunnitelmat jatkon suhteen on myös selkeytyneet ja ensimmäiset jutut auton myymistä ajatellen on jo tehty (eli pari pikku juttua korjattu ja myynti-ilmoitusta hahmoteltu wordiin :D).

Panista tulee ikävä <3

Tällä hetkellä seuraavat liikkeet auton myymisen jälkeen ovat seuraavanlaiset: Lento Bangokiin, josta edelleen Chiang Maihin. Siellä muutama päivä tai ehkä viikko, jonka jälkeen bussilla ja laivalla Laosin Luan Prarangiin ja siitä edelleen pääkaupunki Vientianeen, josta lento takaisin Thaimaaseen Krabille ja/tai Phuketiin, jossa sitten vietetään loppu aika ennen kotimaan lentoa.

Tältä näyttää reitti tän hetkisten suunnitelmien mukaan

Saatiin hankittua jo Medicare numerotkin, jotta päästään ottamaan rokotuksia reissua varten. Ihana uusi matkajännitys nostaa pikku hiljaa päätään ja reissumotivaatio kasvaa päivä päivältä. Kiva kun on taas uusia suunnitelmia, ne pitää mielen virkeänä!

Nyt kuitenkin nautitaan vielä hetki Australiasta ja sen luonnosta. Wikicampsin mukaan tällä seudulla on meinaan paljon nähtävää ja tutkailtavaa, joten ehkä täällä viikko menee vielä ihan siivillä :).

Terkuin Elina ja Ola