Terveisiä kuumasta ja kosteasta Indonesiasta

Heipä hei!

Niin on taas vallan hirveästi aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kirjoittajan puolustukseksi täytyy kuitenkin todeta, että kyse ei ole ollut laiskuudesta, vaan Balin äärimmäisen huonoista nettiyhteyksistä.

Ollaan nyt siis Balilla, Ubud-nimisessä kylässä tarkalleen. Saavuttiin tänne tiistaina ja tänään jatketaan matkaa pohjoiseen Amed-nimiseen kylään. Alustavasti olisi tarkoitus snorklailla Amedissa kolmisen päivää jonka jälkeen siirrytään lähemmäs lentokenttää Kutalle viimeiseksi yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Kuta itsessään ei kiinnosta juurikaan, mutta siellä on kuulemma yksi aasian parhaista vesipuistoista ja tässä helteessä se kuulostaa enemmän kuin houkuttelevalta.

Palaillaan kuitenkin ensin hieman ajassa taaksepäin aikaan ennen Indonesiaa. Perthissä loppu reissu meni vallan mainiosti. Löydettiin viimeiseksi yöksi tosi kiva yöpaikka (joskin hyttysiä oli vallan kamalasti). Viimeinen päivä chillailtiin ja rauhakseen katseltiin Perthin laitakaupunkia. Auton palautuksen jälkeen mentiin kaljalle ja juotiin muuten koko reissun kalleimmat kaljat. Elina joi Guinnessia ja Olli Kilkennyä.

Western Australia

Näin Margaret Riverin alue houkuttelee turisteja.
Meidän vinkki on, että menkää antamaan rahanne jonnekin muualle.

Perth

Siinä se on, 10,5 taalan kalja

Viimeinen päivä meni oikein joutuisasti ja illalla mentiin hyvissä ajoin nukkumaan, sillä kello soi aamulla kukonlaulun aikaan. Siitä sitten lentokentälle ja nokka kohti muita maita.

Goodbye Perth

Balilla oltiin perillä kahden aikoihin ja reissu alkoikin erittäin hyvin, sillä paikalliset "portierit" onnistuivat huijaamaan meitä heti kättelyssä. Kentällä meillä meni muutenkin tosi kauan, sillä ei oltu varattu käteistä mukaan viisumia varten ja siinä kun oli meidän vuoro, ei auttanut kun lähteä pankkiautomaatille. Tämän seurauksena jouduttiin sitten jonottamaan uudestaan. Viisumin saamisen jälkeen mentiin passintarkastusjonoon, mutta oltiin tässä vaiheessa jo niin paljon muuta porukkaa jäljessä, että jono oli aikamoinen. Viimein päästiin hakemaan meidän laukkuja. Oltiin ilmeisesti hieman hukassa olevan näköisiä, kun ei heti huomattu, että missä suunnassa ne pakaasit nyt on. Kaksi "portieria" äkkäsi tämän tietysti heti ja lähti päättäväisesti kävelemään kohti meidän laukkuhihnaa, missä rinkat yksinäisinä kököttivät. Tyypit näyttivät ihan lentokentän henkilökunnalta "virallisine" uniformuineen. Ei siis todellakaan älytty mistä tässä on kyse ja ajateltiin, että he ovat jotain turvatarkastajia, jotka haluavat katsoa meidän laukkuja tarkemmin, sillä oltiin merkitty maahantulokorttiin, että meillä on ruokaa ja lääkkeitä.

Siinä nämä miehet sitten kantoivat meidän laukkuja ja viimein rupesi joku kello soimaan päässä, että ei helvetti, ei nämä mitään henkilökuntaa ole, vaan haluavat meiltä tietysti rahaa laukun kantamisesta. Olli ehti jo toiselle antaa 50 000 rupiaa (noin 5 AUD), ennen kuin ehdin hyökätä väliin ja sanoa, että ei ainakaan yhtään enempää. No joo. Heti alkuun paska maku suuhun ihmisistä täällä.

Viimein päästiin ulos lentokentältä ja nopeasti löydettiinkin meidän guesthousen hakija väenpaljouden seasta. Huomattiin myös, että täällä todellakin on kuuma. Mulla oli farkut ja huppari ja meinasin läkähtyä samantein. Onneksi autossa tuuletus pelasi. Matkaa kentältä Ubudiin ei ole kuin 40 kilometriä, mutta liikenne täällä Balilla on sellaista, että tuo matka otti aikaa lähemmäs pari tuntia.

Viimein ja läkähtyneinä päästiin perille. Guesthousen ihana omistajarouva toi meille heti teetä kuistille. Siinä sitten istuttiin ja rauhoituttiin Balin ilta-auringossa. Kaikesta huolimatta life is gooooooood.....

Kotikisu

Seuraavana aamuna nautittiin ihania balilaisia banaanipannukakkuja ja kananmunaleipää terassilla. Nammm. Meidän huone oli tosi tilava ja mukava. Tosin ilmastointia ei ollut, mutta ihme ja kumma se ei paljoa haitannut, vaan kattotuuletin ajoi hyvin asiansa. Hintaa huoneelle tuli noin 8 euroa yö ja siihen tosiaan kuului herkkuaamupala. Ainoa negatiivinen juttu tuossa majoituksessa oli huono wifi. Tämä olikin sitten melkoinen miinus, sillä tästä kaupungista ei löydy mitään puolueetonta turisti-infoa, vaan kaikki yrittävät tyrkyttää ja myydä omia palveluitaan, joten tekemisen keksiminen on melkein netin infon varassa. Majailtiin tuossa kuitenkin ensimmäiset kolme yötä, sillä muuten paikka oli oikea helmi!

Ihana aamupala omalta terassilta

Ensimmäinen päivä Ubudissa meni ihmetellessä ja kummastellessa paikallista elämää. Huomattiin myös, että eivät kaikki ruokapaikat täällä mitään halpoja ole, vaan ruoasta voi joutua maksamaan jopa enemmän kuin Ausseissa, jos ei yhtään katso minkälaiseen raflaan menee. 35 asteen lämpötila auttoi omalta osaltaan ottamaan rennosti :).

Ubud

Chillailua 35 asteen helteessä, kyllä maistuu :)

Torstaina käytiin retkellä tutustumassa paikallisiin temppeleihin. Noita retkiä kaupataan joka kadunkulmassa samalla sisällöllä ja melkein samalla hinnalla. Hintaa oli meidän mielestä melko paljon, 170 000 rupiaa per nenä (noin 17 AUD), mutta ajateltiin, että opastettu retki on aina opastettu retki ja siitä saa irti enemmän kuin itse pyöriessä. Retken alettua meille kuitenkin selvisi, että ei tämä mikään opastettu retki ole. Kuski oli vain kuski ja hän pudotti meidät aina kohteeseen ja sanoi "30 minutes". Pyörittiin siinä sitten se päivä eri temppeleissä aivan pallo hukassa. Porukassa oli meidän lisäksi yksi aussi-äijä ja hollantilainen pariskunta.

Tuosta reissusta jäi kyllä tosi paska maku suuhun. Ensimmäinen juttu oli sarongit. Sekä miehillä, että naisilla tulee olla saronki temppeliin mentäessä. Me oltiin valmistauduttu hyvin ja pyydetty sarongit lainaan meidän majapaikan ihanalta rouvalta. Hollantilaisille oli sanottu, että temppeleiden ulkopuolelta saa ilmaiseksi lainaan noita. No ei tietenkään saanut. Ensimmäisen temppelin pihassa kauppiaat rupesivat tyrkyttämään saronkeja 200 000 rupian kappale hintaan. Tinkaamalla hollantilaispariskunta sai 2 saronkia 100 000 eli noin 10 aussidollarilla.Tämä oli silti liikaa.

Ola menossa temppeliin

Siinä sitten käytiin varmaan viidessä temppelissä ja olivat ne ihan hienoja. Siinä kaikki. Ilman opastusta ja ilman opastekylttejä ei niistä saanut juuri mitään irti. Lisäksi joka  paikassa oli jotain krääsänmyyjiä tyrkyttämässä kamojaan. Se siitä hengellisestä kokemuksesta.

Balin suurimman temppelin huipulta oli ihan kivat näkymät

Joo, se on temppeli

ja tämäkin on temppeli

Kaiken huippu oli kuitenkin Balin suurimman temppelin ympärillä häärineet ihmiset. Ostettiin lippu (15000 rupiaa, eli noin 1,5 AUD per nenä) ja käppäiltiin kohti temppeliä. Matkalla ihmiset rupesivat sanomaan, että meidän on pakko ostaa paikallinen opas, jos halutaan mennä temppeliin. Lipulla ei siis kuulemma päässytkään kuin katselemaan temppelin ympäristöä. Ohitettiin sujuvasti nämä, mutta temppelin portilla päivystikin sitten 5 äijää, jotka käytännössä tukkivat sisäänmenotien ja vaativat rahaa 20000 rupiaa per nenä. Ei luvattu maksaa ja viimein hinta olikin 25000 rupiaa viideltä hengeltä. Tämä sitten maksettiin ja mentiin "oppaan" johdolla sisään. Opas ei puhunut käytännössä lainkaan englantia ja oli meidän kanssa ehkä 5 minuuttia, jonka jälkeen hän sanoi näkemiin ja katosi. Pois lähtiessä sitten huomattiin, että sivuovilla ei ollut ketään päivystämässä, joten olisi kannattanut mennä sieltä sisään. Hitto mitä kusetusta. Varsinkin hollantilaiset olivat tuosta huijauksesta tosi käärmeissään. Me ei oikein jaksettu kiukutella, mutta ärsyttäähän tuollainen ihmisten kusettaminen tietysti.

Kaiken kaikkiaan tosta temppeleiden kiertämisestä jäi tosi huono maku suuhun. Monet temppelit olivat tosi ränsistyneitä ja täynnä roskia. Eli selvästikään turistien maksamat rahat ei mene temppeleiden kunnostukseen vaan ahneiden ihmisten omaan taskuun. Tajuaahan sen, että ihmiset täällä eivät ole mitään rikkaita, mutta tuollainen räikeä valehtelu ja huijaaminen laskee noiden ihmisten arvostuksen aivan nollaan. Muutenkin tuntuu, että täällä turistit nähdään vaan rahasampona, jolta halutaan nyhtää kaikki fyrkat pois keinolla millä hyvänsä.

Holy Spring Temple

Oli tuossa päivässä myös kivoja juttuja. Käytiin muun muassa paikallisella kahviplantaasilla tutustumassa kahvinvalmistukseen ja maistelemassa heidän tuotteitaan. Paikallinen erikoisuus on Kopi Luwak -kahvi, joka on maailman kallein kahvi. Se on tehty sivettikissan kertaalleen syömistä kahvipavuista. Kopi Luwak -kahvilla on erityisen pehmeä maku ja alhainen kofeiinipitoisuus. Maistettiin tätä ja oli muuten tosi hyvää. Ei yhtään kitkerää. Hintaa tällä herkulla on valitettavasti aivan liikaa, jotta tavalliset paikalliset ihmiset voisivat tätä nautiskella. Pieni pussi kahvia maksoi 400 000, eli noin 40 Aussi taalaa.

Paahdettuja kahvipapuja

Kopi Luwak

Jos jonkinlaista kahvia ja teetä

Sivettikisu

Kahvin maistelun jälkeen mentiin lounastamaan yhteen näköalaravintolaan, josta sai lounaan ohessa ihailla riisipeltoja. Ruoka oli buffet ja ei mikään kovin kummoinen sellainen. Enemmän määrää kuin laatua. Hintaakin mokomalla oli melkoisesti, about 90 000 per nenä. Huh. Mutta maisemat tosiaan olivat hienoja.

Ravintolan terdeltä

Seuraavana päivänä käytiin aamusella kävelemässä 6 kilsan lenkki riisipeltojen keskellä. Reitti loppui ihanaan kahvilaan, jossa nautittiin muodikkaasti smoothieita. Aamulenkin jälkeen vaihdettiin majoitusta toiseen guest houseen, jossa oli parempi wifi. Hintaakin tällä oli lähes puolet enemmän, kuin ensimmäisellä, mutta ei auttanut, kun oli vielä lentoja ja majoituksia varaamatta. Illalla käytiin molemmat vielä tunnin kokovartalohieronnassa hintaan 55 000, eli about 3 euroa per nenä.

Kahvila veden päällä

Trendikkäästi smoothieta

Seuraavana päivänä, eli eilen, käytiin aamulla apinametsässä. Apinoita oli paljon ja ne olivat tosi röyhkeitä. Erehdyttiin ostamaan nippu banaaneita ja siitäkös vasta riemu repesi. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli mun niskassa jo monta apinaa kärkkymässä banskuja. Äkkiä ravistin apinat pois ja työnsin jäljelle jääneet banskut Ollille. Ollista tuolla oli hauskaa. Mun mielestä lähinnä pelottavaa.

Joku oli vähän nokkela ja sai näin monta banskua...

Pikku apina

Olli sai kainaloapinan

Vähän väsy

Apinametsäilyn jälkeen kierreltiin vähän kaupungilla, mutta hirveästi ei viittitty ostella, sillä monessa kojussa lähtöhinnat olivat jo niin tähtitieteellisiä, että edes tinkaamalla ei oltaisi päästy lähellekään sitä hintaa, mikä oltaisi voitu jostain tuotteesta maksaa. Sääli sinällään, sillä jotain olisi ollut ihan kiva ostaa, mutta jos mekon lähtöhinta on 350 000 (melkein 30 euroa) ja voisin maksaa siitä laadun puolesta maks 50 000, niin ei tuu kauppoja. Illalla käytiin vielä katsomassa paikallinen tanssiesitys, kun sitä meille oltiin monessa paikassa suositeltu. Jonkunlainen fire trance oli esityksen teema. Melkoisen upeaa katseltavaa. Esityksessä ei ollut lainkaan musiikkia, vaan about 100 miestä hymisi ja mumisi jotain acapellan tapaista.

Tais kuvaajakin olla jossain transsissa

Nyt suunnataankin sitten jo Amediin. Koitan kirjoitella huomenna lisää, jos vaikka netti toimisi hieman paremmin siellä :) Näkemisiin!

Elina ja Ola

Me ollaan tiellä taas...

Moi kaikki!

Viime päivinä ollaan ajeltu paljon. Niin paljon, että toivottavasti kohta löytyy joku kiva leirintäpaikka, missä voisi olla paikallaan muutaman päivän. Suuresta kilometrimäärästä huolimatta ei olla edetty kuin noin 170 kilometriä Brisbanesta pohjoiseen, sillä ollaan ajeltu lähinnä edestakaisin kaikista ääliömäisistä syistä johtuen (lue: joka puolella h*lvetisti turisteja, damn you holiday season).

Keskiviikkona käytiin pyörimässä kansallispuistossa ja törmättiin siellä kahteen uuteen käärmeeseen. Molemmat oli pienempiä kuin edellisen kohtaamisen herra Python, mutta ilmeisesti ainakin toinen, red-bellied black snake, on jokseenkin myrkyllinen. Kukaan meistä ei kuitenkaan onnistunut tulemaan purruksi. Aika tarkkaan sai tosin jalkoihin katsella.

Käärmepuisto

Käärmepuistoilun jälkeen ajeltiin Maroochydoren kautta Mooloolabaan, josta löytyy paljon kauniita rantoja. Lomakausi kuitenkin muistutti taas olemassa olostaan ja paikka oli aivan täynnä. Jätettiin Mari sen hostellille ja suunnattiin yhden rannan läheisyyteen nukkumaan. Paikan piti olla ok nukkumiseen, eikä siellä ollut mitään kieltokylttejä. Kuitenkin kasilta aamulla joku tyyppi koputti Panamiñon ikkunaan ja sanoi, että paras olisi alkaa herätä tai tulee sakot. No noustavahan se oli. Oltiin ajateltu olla tuolla vielä yö tai pari, jotta Mooloolabaa olisi ehtinyt katsella enemmän, mutta eipä sitten.

Tätä Mooloolabassa voi tehdä ja paljon...

Torstaina pyörittiin sen verran kylällä, että kierrettiin kaikki salvot, vinniessit, lifeline shopit ja muutamat muut kirpparit, mitä Mooloolabasta löytyi. Se on oikein kirpparikävijän taivas! Niitä oli saman kadun varrella jonossa vaikka kuinka monta (aiemmasta postauksesta voit lukea hiukan kuvausta Australian kirpparielämästä.) Kierroksen jälkeen oltiin jo melko puhki, mutta sitten tajuttiin, että perjantai on pyhä ja täytyy käydä hankkimassa jotain täytettä jääkaappiin, sillä kaupat on kiinni. Kaupan kautta ajeltiin viimein yhdelle leirintäalueelle yöksi.

Perjantai menikin sitten epämääräiseen pyörimiseen ja yöpaikan miettimiseen. Päivällä käytiin kiipeämässä Mt Coolumille ja kyllä oli muuten kuuma! Matkaa ei ollut kuin noin 800 metriä yhteen suuntaan, mutta varsinkin ylösmeno pisti iiiiihan vähän puuskuttamaan.

Ja tätä 800 metriä!

Sunshine Coast from Mt Coolum

Illalla oltiin epätoivoisesti suihkua vailla ja suunnattiin yhdelle huoltsikalle, jossa sellainen oli. Se oli kuitenkin lukossa, eikä sieltä vaikuttanut löytyvän mitään sellaista kauppaa, mistä avaimen olisi saanut. Kaiken lisäksi jääkaapin kaasupullon uusi "turva" venttiili oli päättänyt, että just nyt on kovin vaarallista antaa kaasua ja jääkaappi oli sammunut. Great. Just great. Jääkaapissa oli meidän illan ruoat ja täysi paketti pekonia, joilla sai sitten heittää vesilintua (jääkaappi oli temppuillut myös edellisenä päivänä, joten jo toistamiseen lämmenneitä lihoja ei viittitty enää syödä). Melko kirean tunnelman vallitessa menimme sitten huoltsikalle syömään. Ruoka oli ihan jees, mutta sitten tajuttiin, että meiltä oli otettu liikaa rahaa. Hohhoijaa. Oltiin niin väsyneitä ja kiukkuisia, että ei jaksettu jäädä vänkäämään asiasta, vaan suunnattiin autolle ja ajettiin seuraavalle leirintäalueelle, jossa ei tietenkään ollut suihkua. Better luck next time.

Leirintäalueella asusteli herra sammakko

Tänään aamulla maailma näytti taas vähän valoisammalta paikalta (kirjaimellisesti). Ennen lähtöä Ola tutkaili tietokoneelta isukille uutta tietokonetta ja mä ehdin ottaa vähän arskaa ja juoda kahvia. Paljon kahvia. Päivällä oli tarkoitus mennä käymään Rainbow Beachillä ja etsiä jostain sen suunnalta yöpaikka. Perille päästyämme todettiin aika nopeasti että ei. Paikka oli niin täynnä jengiä, että ei sekaan meinannut sopia. Pelkkä autossa istuminen ja parkkipaikan etsiminen rupesi ahdistamaan niin paljon, että käytiin vaan rannalla nopsaan (kylmässä) suihkussa ja ajeltiin 50 kilsaa takaisin päin Gympien kaupunkiin. Ja taas oltiin kiukkusia (tai mä olin). Gympiestä ostettiin ruokaa (ja jäätelöä, cookies and cream om nom...) ja mentiin kaupungin laidalla sijaitsevalle leirintäalueelle kokkaamaan. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kesä on kuiteski ihan kivaa...

Ehkä huomenna on taas parempi päivä...

Terkuin Elina ja Ola

No kestääkö?
19.4.2014

Taas ollaan kaksistaan. Kiukuista huolimatta ei olla kuitenkaan (ihan hirveästi) toisillemme kiukuteltu, joten kaikki siltä osin hyvin. Myöskään ajoittainen suihkun puute ei vielä aiheuta välimatkan kasvua meidän välillä :)