Moi taas!
Eilinen päivä oli melkoinen katastrofi. Kaikki alkoi mennä pieleen jo illalla, kun seinäntakainen naapuri sai naisvieraan ilmeisesti ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Menoa ja meininkiä riitti aamuun asti ja eihän siinä taas kukaan nukkunut.
Meillä kello soi kahdeksalta, koska olimme menossa jo aiemmin mainituille markkinoille. Siitä sitten ylös järkyttävien silmäpussien kanssa ja aamiaista laittamaan. Onnistuttiin kuitenkin ehtimään oikeaan bussiin ja löytämään markkinoista ensimmäiset, Paddingtonin markkinat.
Markkinat eivät olleet ollenkaan sitä mitä oltiin ootettu. Siellä myytiin lähinnä vaatteita ja koruja ja nekin oli sen verran kalliita, ettei tarvinnut ostaa mitään. Alueen kierrettyämme lähdimme käppäilemään seuraavaan kohteeseen, Paddyn markkinoille. Matkaa oli noin kolme kilsaa ja kaameassa helteessä väsyneinä talsittuamme olimme jo lähellä kuolemaa perille päästyämme.
Tilanteen lopullinen kauheus selkeni meille kuitenkin vasta perillä markkinoilla. Tunnelma oli suoraan kuin Tallinnan Merekeskuksen kiinalaisversiosta. Pieniä kiinalaisia pyöri joka paikassa ja kojut olivat täynnä krääsää ja romua. Väkeä oli kuin pipoa ja tilat tosi ahtaat. Sanomattakin lienee selvää, että viihdyttiin tuolla ehkä max 10 minuuttia.
Tämän jälkeen lähdettiin etsimään lounaspaikkaa. Löydettiinkin ruokapaikka missä oli erilaisia itämaisia keittiöitä, mm. Japani, Kiina, Intia, Thaimaa... Kaikista näistä vaihtoehdoista onnistuttiin valitsemaan ilmeisesti kaikista huonoin. Olli tilasi porsaan kyljyksiä ja sai jotain epämääräistä uppopaistettua lihaa. Mä tilasin kanaa ja jotain kasviksia ja sain lautasellisen riisipuuroa, minkä päällä oli rasvassa uitettuja kasviksia ja ehkä 4 pientä viipaletta kanaa. Puuromössö ei myöskään maistunut yhtään millekään.
Näistä pettymyksistä jotenkuten selvittyämme istahdettiin alas pohtimaan, että mitäs sitten: Mennäänkö vaan takaisin kotiin mököttämään. Päätettiin kuitenkin kävellä lähellä sijaitsevaan Madame Tussaud -vahakabinettiin. Se piristi hieman päivää. Tosin huutavat kersat verottivat vähän jo valmiiksi kireää tunnelmaa.
Viime yö meni onneksi edellistä paremmin ja oli ihanaa kun aamulla ei tarvinnut herätä. Tänään ei tehdä mitään muuta kun pestään pyykkiä ja ehkä vähän lenkkeillään ja nautitaan Bondin auringosta, joka paistaa juuri tällä hetkellä melko mukavasti.
Ainiin, autokin on nyt virallisesti Ollin. On muuten melkoinen homma rekisteröidä auto täällä omiin nimiin. Yksi syy homman hankaluuteen lienee se, ettei Australiassa ole ihmisillä sosiaaliturvatunnusta. Henkilöllisyyden todistamiseen tarvittiin passin lisäksi pankkikortti omalla nimellä. Myös asuinpaikka piti todistaa vuokrasopimusella ja -vuokrakuitilla. Ilman näitä todisteita olisi pitänyt olla joku tuttu, joka todistaa, että mä oon mä ja sä oot sä. Tää lienee siis loistava maa kadota, jos sitä suunnittelee.
Elina ja Ola
No kestääkö?
9.3.2014
Toistaiseksi kaikki hyvin.
Eilinen päivä oli melkoinen katastrofi. Kaikki alkoi mennä pieleen jo illalla, kun seinäntakainen naapuri sai naisvieraan ilmeisesti ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Menoa ja meininkiä riitti aamuun asti ja eihän siinä taas kukaan nukkunut.
Meillä kello soi kahdeksalta, koska olimme menossa jo aiemmin mainituille markkinoille. Siitä sitten ylös järkyttävien silmäpussien kanssa ja aamiaista laittamaan. Onnistuttiin kuitenkin ehtimään oikeaan bussiin ja löytämään markkinoista ensimmäiset, Paddingtonin markkinat.
Markkinat eivät olleet ollenkaan sitä mitä oltiin ootettu. Siellä myytiin lähinnä vaatteita ja koruja ja nekin oli sen verran kalliita, ettei tarvinnut ostaa mitään. Alueen kierrettyämme lähdimme käppäilemään seuraavaan kohteeseen, Paddyn markkinoille. Matkaa oli noin kolme kilsaa ja kaameassa helteessä väsyneinä talsittuamme olimme jo lähellä kuolemaa perille päästyämme.
Tilanteen lopullinen kauheus selkeni meille kuitenkin vasta perillä markkinoilla. Tunnelma oli suoraan kuin Tallinnan Merekeskuksen kiinalaisversiosta. Pieniä kiinalaisia pyöri joka paikassa ja kojut olivat täynnä krääsää ja romua. Väkeä oli kuin pipoa ja tilat tosi ahtaat. Sanomattakin lienee selvää, että viihdyttiin tuolla ehkä max 10 minuuttia.
Tämän jälkeen lähdettiin etsimään lounaspaikkaa. Löydettiinkin ruokapaikka missä oli erilaisia itämaisia keittiöitä, mm. Japani, Kiina, Intia, Thaimaa... Kaikista näistä vaihtoehdoista onnistuttiin valitsemaan ilmeisesti kaikista huonoin. Olli tilasi porsaan kyljyksiä ja sai jotain epämääräistä uppopaistettua lihaa. Mä tilasin kanaa ja jotain kasviksia ja sain lautasellisen riisipuuroa, minkä päällä oli rasvassa uitettuja kasviksia ja ehkä 4 pientä viipaletta kanaa. Puuromössö ei myöskään maistunut yhtään millekään.
Näistä pettymyksistä jotenkuten selvittyämme istahdettiin alas pohtimaan, että mitäs sitten: Mennäänkö vaan takaisin kotiin mököttämään. Päätettiin kuitenkin kävellä lähellä sijaitsevaan Madame Tussaud -vahakabinettiin. Se piristi hieman päivää. Tosin huutavat kersat verottivat vähän jo valmiiksi kireää tunnelmaa.
 |
| Olli tapasi Australian löytäjän, Captain Cookin |
 |
| Crocodile Dundee on yllättävän pieni mies! |
Viime yö meni onneksi edellistä paremmin ja oli ihanaa kun aamulla ei tarvinnut herätä. Tänään ei tehdä mitään muuta kun pestään pyykkiä ja ehkä vähän lenkkeillään ja nautitaan Bondin auringosta, joka paistaa juuri tällä hetkellä melko mukavasti.
Ainiin, autokin on nyt virallisesti Ollin. On muuten melkoinen homma rekisteröidä auto täällä omiin nimiin. Yksi syy homman hankaluuteen lienee se, ettei Australiassa ole ihmisillä sosiaaliturvatunnusta. Henkilöllisyyden todistamiseen tarvittiin passin lisäksi pankkikortti omalla nimellä. Myös asuinpaikka piti todistaa vuokrasopimusella ja -vuokrakuitilla. Ilman näitä todisteita olisi pitänyt olla joku tuttu, joka todistaa, että mä oon mä ja sä oot sä. Tää lienee siis loistava maa kadota, jos sitä suunnittelee.
Elina ja Ola
No kestääkö?
9.3.2014
Toistaiseksi kaikki hyvin.
Turvallisia matkoja uusvanhalla autolla. Kyllä mekin kaivataan auringon lämpöä. Terveisin Kissojen hoitajat
VastaaPoista