Nothing is permanent but change

Vain muutos on pysyvää!

Yllä olevan sanonnan merkitys on auennut meille aivan uudella tavalla viimeisen parin vuorokauden aikana. Eilen kello 12.00 lähdettiin työttöminä work campilta ajelemaan ja kolme tuntia myöhemmin meillä molemmilla oli uusi työpaikka.

Viime postauksen aikoihin näytti siltä, että jatketaan tuolla work campillä duunaamista vielä ainakin kuusi viikkoa, mutta toisin kävi. Kierron loppuvaiheessa työnantajan suunnalta alettiin väläytellä, että Ollille ei välttämättä enää löydykään töitä ja niinhän siinä sitten kävi. Toissapäivänä oli meidän molempien viimeinen työpäivä ja eilen pois lähtiessä saatiin varmistus, että Ollille ei enää ole töitä. Lupasivat soitella, jos tilanne muuttuu. 

Fiilikset ei tossa vaiheessa olleet mitkään älyttömän huonot, sillä tosiaan työilmapiiri tuolla leirillä oli aivan surkea. Esimiehillä ei ollut todellakaan mitään henkilöstöjohtamiseen liittyviä tietoja ja taitoja, vaan pääperiaate oli repiä työntekijöiden selkänahasta kaikki irti mitä lähtee. Myös työntekijöiden keskuudessa (pääasiassa naisten) vallinnut paskan puhumisen ja juoruilun ilmapiiri oli jotain niin uskomatonta, että iltaisin ei todellakaan tehnyt mieli lähteä campin baariin tai oikeastaan mihinkään muuallekaan pois huoneesta. Ainoa mitä tulee ikävä, on herkkuruoat, mutta onneksi niitä on vielä jääkaappi täynnä :).

No joo se siitä, tulipahan nähtyä ja koettua (ja vähän tienattua). 

On the road again

Tuolta sitten puolen päivän jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Milesia aikomuksena suunnata Roman kautta Carnarvon Gorgeen. Matkalla Olli kuitenkin muisti, että viikko sitten joku oli soittanut hänelle ja tarjonnut töitä jostain roadhousesta. Tuolloin kieltäydyttiin, kun luultiin, että campillä olisi meille enemmänkin hommaa. Ajaltetiin sitten ettei siinä mitään menetä, jos soitetaan ja tiedustellaan, että vieläkö olisi työvoimalle tarvetta.

Puhelu meni vastaajaan ja jätettiin viesti. Tästä meni ehkä noin kaksi minuuttia kun puhelin soi ja asialla oli sama nainen, kuin viikko sitten. Selvisi, että roadhousessa olisi meille molemmille töitä ja, että se sijaitsee Yulebassa, 80 kilometriä Milesista Romaan päin.

Puhelun jälkeen ajeltiin Yulebaan ja löydettiin pienen kylän (183 asukasta vuonna 2006) ainoa roadhouse. Perillä meidät vastaanotti erittäin rempseä nainen, joka esittäytyi Pamiksi. Hetki juteltiin ja Pam muun muassa kertoi syntyneensä Suomessa. Tämän jälkeen meillä olikin sitten taas työpaikka. Saatiin roadhousen pihalta käyttöömme asuntovaunu, jossa majaillaan. Tuntiliksakin on parempi kuin campillä ja tuntimäärät maltillisemmat, joten hyvin kävi (tosin samanlaista ruokaetua ei ole kuin leirillä, nyyh).

Uusi väliaikaiskoti ja Panis

Makkaria ja keittiötä

Keittiö

Olkkari

Tänään sitten Ola aloitti työt 4.45 ja itse aloitan 12.30. Hieman jänskättää, enkä oikein tiedä minkälaista duuni tulee olemaan, mutta ainakin auttamista keittiössä, siivoilua, pihahommia ja asiakkaiden palvelemista. 

Tavattiin eilen myös muutama muu työntekijä ja he ainakin kehuivat, että on hyvä työpaikka ja ilmapiirissä ei ole valittamista. Toivottavasti asia on näin ja saataisiin nyt täällä työskennellä jotain 6 ja 8 viikon väliltä.

Reissu Carnarvon Gorgeen siirtyi tulevaisuuteen johtuen uudesta työtilanteesta (ja vapaa viikon menetyksestä), mutta eiköhän me sinne ajella, kun työt täällä loppuu parin kuukauden päästä tai kuka ties vaikka huomenna :D. 

Hieman tässä molempia väsy painaa, sillä tosiaan mulla takana 14 päivää ja Ollilla 12 päivää kovaa työntekoa ja eilinen jäi nyt sitten meidän ainoaksi vapaaksi (tosin sekin meni omien huoneiden tyhjentämiseen ja siivoukseen, sekä ajamiseen, joten ei kovin rentouttavaa). Täällä päivät ovat kuitenkin pituudeltaan vain 8 tuntia, joten ehkä tästä selvitään. 

Hah, ainiin. Eilen sen jälkeen, kun oltiin saatu varmistus, että jäädään tänne, käytiin ruokakaupassa. Tästä kylästä löytyy vain kioski, joten ruokaostoksille on ajettava Romaan. Matkaa sellainen 60 kilometriä suuntaansa, että sellainen lähikauppa :D. No nyt on jääkaapissa niin paljon täytettä, että ei varmaan viikkoon ainakaan tarvi mennä uudestaan.

Näkemisiin :).

Terkuin Elina

Back in Queensland (or in Heaven?)

Näissä tunnelmissa tänään...

Huh, kaikkea on tapahtunut, joten jos vaikka aloitan alusta. Lähdettiin siis Hervey Baystä keskiviikkoaamuna tarkoituksena ajaa töiden perässä Dubboon New South Walesiin. Dubbossa oli tarjolla motellisiivousta noin 16 tuntia viikossa meille molemmille ihan hyvällä palkalla. Ajeltiin reipasta vauhtia etelään eikä yllätykseksi paleltu öisin kovinkaan paljoa, vaikka lämpötila laski ainakin parina viimeisenä yönä lähelle nollaa astetta. Suomalainen sisu ja kylmyyden kesto kunniaan!

Eilen pysähdyttiin leirintäalueelle, joka oli vajaat 200 kilometriä Dubbosta pohjoiseen. Illalla sain yllättäen sähköpostia yhdestä toisesta työpaikasta, mitä oltiin haettu pari viikkoa aiemmin. Tämä olisi kanssa siivousta reilummilla tunneilla ja tätä kautta reilummalla palkalla. Aamulla soiteltiin äijälle ja selvisi, että työpaikka olisi Wandoanissa, joka oli meidän sen hetkisestä sijainnista noin 600 kilometriä pohjoiseen. Töitä lisäksi olisi vain mulle. Tuolla olisi tarjolla majoitus ja sapuskat. Hetki funtsailtiin ja päätettiin lennosta vaihtaa suunnitelmaa ja lähdeä ajamaan takaisin päin, sillä noilla tunneilla mä tienaisin yksin paljon enemmän mitä Dubbossa tienattaisiin yhdessä.

Tänään on sitten ajettu. Paljon. Hervey Baystä lähdön jälkeen meidän reitti on näyttänyt tältä:

(klikkaa suuremmaksi)

Ollaan siis ajettu lähemmäs 1500 kilometriä viimeisen viiden päivän aikana, joista 600 tänään.

Perille Wandoaniin päästiin jossain kuuden ja seiskan välillä. Kylä on pieni, vain noin 600 asukasta. Hieman kummastutti tässä vaiheessa, että mitähän duunia täällä voi olla. Ajo-ohjeiden kyselemisen jälkeen löydettiin tiemme kumman näköiseen leirikylään ja sen toimistoon ja siitä se taivas sitten aukeni.

Tossa on mun ilme sen jälkeen kun tiskin takana ollut tyttönen kertoi meille käytännön asioista. Tämä paikka on kaivostoiminnan, rakennustyömaiden ym. työntekijöitä majoittava leirikylä, jossa on yli 300 asukasta. Mun hommana olisi olla osa paikan siivoustiimiä. Meille molemmille on omat yksiöt (jotka muuten hakkaa hostellimajoituksen ihan kuus-nolla). Kämpistä löytyy kylppärit, jääkaapit, telkka ja sänky sekä kirjoituspöytä. Tämän lisäksi täältä löytyy ruokala, joka tarjoilee joka päivä aamiaisen ja illallisen (lounas (sekä välipalat) pakataan aamupalalla mukaan ja viedään oman kämpän jääkaappiin), pesuloita, kuntosali ja ajanviettohuone.

Esittelykierroksen jälkeen päästiinkin sitten testaamaan illallista ja voi pojat.. Tarjolla oli jos jonkun moista sapuskaa. Linjastolta löytyi kasviksia, perunoita, riisiä, ranskalaisia, lammaspaistia, lihakastiketta, tuoreita hedelmiä, porkkanakakkua, rahkavaahtoa ym.. Lista vaan jatkuu ja jatkuu. Voitte vaan kuvitella meidän ilmeet kun nähtiin toi kaikki.

Masut pullollaan vyöryttiin autolle ja lähdettiin etsimään meidän huoneita. Pihalla meitä vastaan tuli yksi respan tädeistä, joka kertoi, että mun työt alkaa huomen aamulla kello kuusi ja Ollillekin järjestyy hommia. Sen työt alkaa keskiviikkona. Tää uutinen oli jotain niin loistavaa, ettei kyetty muuta kun hymyilemään typerinä ja lyllertämään kamojen kanssa huoneeseen.

Nyt istuskelen tässä Ollin huoneen sängyllä ja mietin, että kohta pitäs varmaan mennä nukkumaan, sillä herätyskello soi huomenna jossain viiden nurkilla. Työtahti täällä on sellainen, että töitä tehdään 10 tuntia päivässä 14 päivää, jonka jälkeen on viikon tauko. Kovasta tahdista myös palkitaan ja palkka on hyvä. Huomenna varmaan selviää mitä tää täysihoito tulee maksamaan (ruoka oli niin hyvää, että ihan pikkasen pelottaa).

Ei mulla oikein muuta. Oon hokenut koko illan tänne saapumisen jälkeen, että en voi uskoa tätä, enkä kyllä voikaan. Vielä hetki sitten meillä ei ollut mitään duunia ja nyt (ainakin vielä, kun en oo tehny töitä) tää työpaikka vaikuttaa aivan unelmalta.

Nyt mä lähen metsästää Unen Masaa (joka voi tänä yönä olla tosin aika hukassa)! Ola melkein nukkuukin jo kun se on ajanut koko päivän. Kuulemisiin! (Ensi postauksessa varmaan jo valitan, kuinka tää duuni on rankkaa mun lomailuun tottuneelle perseelle ja kädetkin on jo pesuaineista ihan karrella, sitä odotellessa!)

Elina

Sapphire fossicking in Sapphire

Timantit on ikuisiaa-a-a!

Heippa!

Viimeiset pari päivää on kuluneet tosi tomuisissa tunnelmissa, ollaan nimittäin oltu kaivamassa safiireja Sapphiressa. Charters Towersissa mietittiin, että minne lähettäisiin seuraavaksi ja huomattiin, että meistä vain noin 70 kilsan päässä sijaitsee eteläisen pallonpuoliskon suurimmat safiirikentät (tyhmä suomennos, mutta miten muuten suomennetaan sapphire fields?), joten täytyihän ne käydä katsomassa.

Sapphiresssa oltiin perillä maanantaina joskus puolen päivän jälkeen. Oltiin ajateltu jo heti silloin mennä kaivelemaan safiireja, mutta perillä tajuttiin, että oli taas joku public holiday ja melkein kaikki paikat olivat kiinni. Meidän taidoilla ja tietämyksellä todettiin, että parempi odotella seuraavaan päivään, kun lähteä summa mutikassa itse tonkimaan jonnekin. Chillailtiin siis loppupäivä helteestä nauttien.

Sunset at the outback

Tiistaina aamulla oltiinkin sitten valmiita tositoimiin. Hyvissä ajoin seisottiin erään välinevuokrausfirman oven takana ja saatiin auto täyteen roinaa. Oli siivilää, lapiota, hakkua vesikanistereita ym. Romujen ja ohjeiden kanssa suunnattiin kylälle ostamaan kaivuulupaa (kyllä, tähänkin touhuun tarvitsee luvan).

Professional fossicker

Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa jännittävin osuus, eli kaivaminen. Suunnattin läheiseen kuivaan joenuomaan ja hetki pyörittiin siellä pallo hukassa miettien, mistä kaivettaisiin. Valittiin sitten joku jo olemassa oleva mutta hylätty kuoppa (saatiin ohjeeksi, että on tärkeä varmistaa kuopan olevan hylätty, eikä tyyppi ole esim. kaljalla lähipubissa, muuten voi tulla sanomista).

Tässä vaiheessa huomattiin, että vaikka oltiin aamulla jo melko varhain liikenteessä, oli romujen ja lupien hankkimiseen ja yleiseen häröilyyn mennyt sen verran aikaa, että kello lähenteli jo puolta päivää ja kuuma oli. Kaivaminen itsessään ei ollut kovin raskasta, sillä suurin osa ajasta meni siivilöityjen ja huuhdeltujen kivien tutkimiseen aarteen toivossa. Huhkittiin ahkerasti johonkin viiteen asti, mutta melko laihoin tuloksin. Olli löysi yhden pienen safiirin ja pari zirkonia. Juuri kun oltiin lopettelemassa tuli joku koirankusettajamamma kyselemään, että miten menee ja totesi samaan hengenvetoon, että ei tosta kannata kaivaa, ei siellä mitään ole. Pitäisi kuulemma olla keskemmällä jokea. Jes.

Näin niitä kiviä (safiireja) huuhdellaan siivilässä

Huuhtelemisen jälkeen kivet (safiirit) kipattiin kankaalle
ja ruvettiin etsimään aarteita

Auringon alettua laskea kerättiin romut auton kyytiin ja suunnattiin palauttamaan niitä. Perillä äijä vahvisti, että kyllä, löytämämme pienenpieni murunen todellakin oli safiiri. Suuri pieni aarre taskussa ja pölyä silmät ja suut täynnä suunnattiin takaisin leirintäpaikalle nukkumaan. Sen verran jäi kuitenkin vielä hampaankoloon tuo meidän väärässä paikassa kaivaminen, että päätettiin käydä vielä seuraavana päivänä (eli siis tänään) kiertelemässä jalan noita safiirikenttiä, josko jotain osuisi silmään. Aamulla kierreltiin sitten ympäriinsä parisen tuntia, mutta ei sieltä mitään löytynyt. Naureskellen todettiin vaan ettei taida tästä saaliista olla paljon jälkipolville kertomista, safiirikin oli niin pieni, että sen hiominen maksaisi enemän kuin kiven arvo on :D. No mutta melkoinen kokemus ainakin!

Suuret aarteet

Tälläiseltä alueelta niitä löytyy

Aamun etsintätuokion jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Emeraldia ja ruokakauppaa, sillä jääkaappi ammotti jo tyhjyyttään (tän takia oli ihan ok syödä eilen illalliseksi suklaata). Kaupan jälkeen löydettiin kaupungin ainoa kohtuuhintainen suihkullinen yöpaikka ja täällä ollaan nyt huomiseen. Saas nähdä mitä sitten.

Ei tullut meistä siis tämän reissun seurauksena äkkirikkaita, mutta ainakin ensi kerralla tiedetään mistä ei kannata kaivaa!

Pölyisiä terkkuja kaikille!

Ainiin, vatsakin on jo parempi, vaikka yllättävän monta päivää siinä kesti. Taisi olla tosi pilaantunutta ruokaa. Liekö sitten kookosvesi vai maitohappobakteerit vai molemmat yhdessä, mikä auttoi.

Elina ja Ola

Komeita autoja ja karuja maisemia

Hellou,

Päätettiin ajella Hervey Bayhin ainakin osittain sisämaan kautta, sillä rannikko on tosiaan jo aika hyvin nähty. Nyt ollaan Charters Towersissa ja tänään on tarkoitus lähteä ajelemaan alas päin. Home Hillistä lähdettiin toissapäivänä ja kurvailtiin pienen Ravenswoodin kautta tänne Charters Towersiin.

Ravenswood oli tosi pieni paikka, joku 150 asukasta. Käytiin paikallisessa pubissa kaljalla ja jututettiin yhtä paikallista äijää, sekä kahta ruotsalaista reppureissaajaa, jotka olivat töissä tuolla. Kaikki olivat ihmeissään miten nuoret ihmiset ovat eksyneet ko. paikkaan :D. Noo, kyllä me sitä vähän itsekin ihmeteltiin, sillä tuolla ei tosiaan ollut yhtään mitään paitsi tuo pubi ja pieni kauppa.

Reitti tuonne oli melko mielenkiintoinen. Viimeiset 44 kilometriä hiekkatietä. Jossain lukikin, että tällä seudulla saa kokea aitoa outback tunnelmaa, vaikkei rannikolle ole kuin parin tunnin ajo. Reitin varrella oli muun muassa paljon lehmiä ja osa niistä makasi tiellä, sillä tuolla ei ollut mitään aitoja. Paikoin oli kylttejä joissa luki "Cattle on road". Ajeltiin varovaisesti eikä törmätty yhteenkään sarvipäähän :).

44 kilometriä hiekkatietä

Lehmiä tiellä ja sen varrella

Eilen tultiin tähän Charters Towersiin. Päivä meni pyörien kylällä ja iltasella leiriydyttiin yhden huoltsikan pihaan. Kun käytiin kysymässä sisältä onko ok olla yö tuolla, saatiin vastaukseksi, että "joo, parkkeeratkaa siihen "No Camping" -kyltin viereen :D. Jep. Siihen parkkeerattiin.

Camping area

Huoltsikalla meidän lisäksi vietti yötä muutama iso rekka, eli road train. Yhdestä Ola laski, että siinä oli 66 rengasta ja pituutta varmaan joku 50 metriä. Hurjia mörköjä.

Täällä Charters Towersissa on tänään burniskisat ja päivällä nähtiin kaupungilla upeita autoja. Itse kisoja ei ennätetä jäädä katsomaan, sillä vielä on tänään edessä reilu 100 kilsan ajo seuraavaan yöpaikkaan.

Itse onnistuin saamaan jonkun vatsapöpön tuolta Home Hillistä. Epäilen, että tuli valmissalaatista minkä söin, sillä se oli ainoa ruoka mitä Ola ei ole syönyt ja se on ihan terve. Pari päivää on nyt saanu ravata vessassa melko tiuhaan ja vatsa on niin kipeä, että makuuasento on ainoa missä on hyvä olla. Kumma vaiva, sillä maitohappobakteeritkaan ei ole auttaneet yhtään, vaikka niitä oon useamman kerran päivässä napsinut. Onneksi vielä tuli mieleen Teijan vinkki kookosvedestä ja sitä käytiin hakemassa litra kaupasta, josko tuolla tauti taittuisi.

Auttaisikohan tämä...

Nyt lähdetään ajelemaan kohti Emeraldia. Tänään ei tosiaan ajella kuin reilut 100 kilsaa, mutta huomenna olisikin sitten reilusti enemmän edessä.

Kuulemisiin :)

Terkuin Elina ja Ola