The End

Nyt ollaan jo reilu kuukausi oltu Suomessa. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti. Fiilikset on meillä tällä hetkellä melko erilaiset. Ola nauttii, kun voi taas harrastaa omia juttuja ja on varsin hyvillä fiiliksillä arkeen paluusta. Mä taas niinkään en. Voisin lähteä uudestaan reissuun vaikka samantein. Jotenkin ahdistaa kaikki velvollisuudet ja työnhaku ja rojumäärä täällä kämpässä ja ja ja...

Mä oon myös melko sekaisin siitä, mitä tulevaisuudelta haluan. Ennen reissua mulla oli selkeät päämäärät elämässä. Oikeastaan siitä asti, kun menin ammattikorkeakouluun. Koulun alkutaipaleella päätettiin, että lähdetään reissuun ja kaikki tekeminen tuosta lähtien tähtäsi siihen. Kävin koulun, menin töihin ja säästin rahaa, muutettiin veljen yläkertaan jne.

Tuolloin mulla oli selvät suunnitelmat myös jatkolle: sitten kun tullaan takaisin, hankitaan ensin hyvät työpaikat, sitten ostetaan asunto ja ollaan pari vuotta töissä ja sitten ehkä hankitaan lapsia. Enää mä en tiedä haluanko noista mitään. Haluanko olla toimistorotta seuraavat 40 vuotta?, haluanko omistaa asuntoa (tai ylipäätään mitään?), haluanko edes niitä lapsia? Nää kaikki on sellaisia asioita, että ne yksi kerrallaan syö mun vapautta päättää itse huomisesta. Kamalan ahdistava ajatus. Yksi asia, mistä reissussa eniten nautin oli se, että kun tänään heräsin, ei mulla ollut mitään hajua, missä ollaan huomen aamulla.

Ennen olin vähän sellainen tavaroiden haalija, mutta nyt en halua näistä mitään. Voisin myydä kaiken mitä täällä asunnossa on ja muuttaa takaisin Panikseen yhden rinkan kanssa. Omaisuus ei todellakaan tee ihmistä onnelliseksi. Ennemmin käytän mun pankkitilin saldon johonkin ihan muuhun.

Lisäksi mua ahdistaa nää hyvinvointivaltion ongelmat, mitä Suomessa on (esim. koiranpaska jalkakäytävällä, maitopurkin hinta kaupassa ja opintotuen pienuus). Muualla maailmassa on ihmisillä niin paljon oikeitakin ongelmia, että elämä täällä tuntuu jotenkin tekopyhältä.

Totuus on kuitenkin se, että valitettavasti niitä töitäkin on joskus tehtävä, jos vielä mielii matkustella. Työtilanne täällä meidän kotiseudulla on kyllä tällä hetkellä erittäin huono. Työttömyys hipoo 20 prosenttia ja mun ala on vieläpä sellainen, mistä firmat ensin karsii, kun tulee tiukkaa. Ollilla on vähän valoisampi tilanne, mutta aika näyttää...

Tämä mun sekavista fiiliksistä. Palaillaa hetkeksi takaisin meidän elämään viimeisen 11 kuukauden ajalta. Aikaan, jolloin oltiin vapaita. Niiiiiin vapaita, huoh...

Kaikki mitä elämiseen tarvitaan

Meidän reissu alkoi tasan vuosi sitten, tammikuun 28 päivänä. Tuolloin heitettiin rinkat selkään ja hypättiin lentokoneeseen. Noin 30 tuntia myöhemmin laskeuduttiin Sydneyn kentälle. Se oli jännää se. Kentältä hypättiin parin muun suomalaisen reppureissaajan kanssa taksiin ja ajeltiin pahamaineiseen Kings Crossiin. Meidän hostelli oli Jackaroo ja se oli tosi kiva. Myös Kings Cross alueena oli meistä kiva, vaikka muuta puhutaan. Olihan siellä ilotyttöjä portin pielissä ja ihme jengiä kaduilla, mutta tunnelmaltaan tosi kivaa aluetta. Ei tosin liikuttu pihalla yöaikaan. Lisäksi sieltä sai maailman parasta intialaista ruokaa!

Sydneyssä majailtiin ensin hostelleissa, kunnes parin viikon jälkeen saatiin kämppä Bondilta. Tuo kuukausi meni Bondilla rannalla lekotellen ja tulevaa reissua suunnitellen.

Maaliskuun puolen välin kieppeillä, kun vuokrasoppari päättyi, ostettiin Panis ja lähdettiin kurvailemaan hiljakseen kohti Cairnsia. Matka kesti kaksi kuukautta ja toukokuussa oltiin perillä. Pyörittiin Pohjois-Queenslandissa hetki, kunnes laskeuduttiin Hervey Bay:hin kuukauden koiravahtipestiä varten. Heinäkuu sujui leppoisasti tuolla.

Edessä suuri tuntematon

Kaikenlaista leiriseuraa: liskoja,

vuohia,

kenguruita,

vompatteja...

Upeaa luontoa

Vesiputouksia

Merta

Heinäkuun aikana alettiin etsiskellä töitä. Tarkoitus oli tehdä pari kuukautta duunia ja sitten aloittaa matka takaisin alas. Töiden saanti oli kuitenkin yllättävän vaikeaa (ainoastaan ilmaishommia tai sitten ihan surkealla palkalla olevia hommia oli tarjolla). Viimein onnistuttiin löytämään Wandoan Wind Mill Village -work camp, jonne mentiin hommin. Minä olin siivoamassa ja olli keittiössä lähinnä tiskarina. Tuolla paiskittiin hommia 10 tuntia päivässä kaksi viikkoa. Tämän jälkeen selvisi, että Ollille ei ole enää töitä, joten lähdettiin jatkamaan matkaa. Tuo 14 päivän työkeikka kerrytti meidän yhteistä matkakassaa verojen jälkeen reilut 4000 taalaa. Työ oli tosi rankkaa, mutta oltaisiin ilman muuta jatkettu, jos hommia olisi ollut.

Lyhyen työkeikan (ja toisen epäonnisen työkokeilun) jälkeen lähdettiin ajelamaan kohti Adelaidea. Tuolloin koettiin reissun kylmimmät, yöt, kun välillä lämpötila kävi pakkasellakin. Adelaidesta ajeltiin Melbournen kautta Sydneyyn ja laitettiin Panis myyntiin. Auto myi nopeasti, jonka jälkeen otettiin lennot Perthiin ja vuokrattiin sieltä camper, jolla ajeltiin vielä viisi päivää ennen lentoa Indonesian Balille. 

Balilla vietettiin mukavat 11 päivää, jonka jälkeen jatkettiin matkaa Singaporen kautta Thaimaahan ja siitä edelleen Laosiin ja takaisin Thaimaahan.

Tässä tälläinen pikakertaus meidän kuluneesta 11 kuukaudesta. Ehdittiin kokea todella paljon, mutta silti aika lensi ohi kuin siivillä. Parasta meidän mielestä oli luonto. Se on upeaa niin Australiassa, kuin Aasiassakin (ja toki Suomessa myös!). Australiaan maana sen sijaan hieman petyttiin. Kulttuurin puute (maa on ollut asuttu niin vähän aikaa, että heidän uusimpienkin rakennusten maali on vielä märkää meidän mittapuulla) ja maan "amerikkalaismaisuus" olivat ehkä suurimmat pettymyksen kohteet meille. Myöskin kunnollisen työn saannin vaikeus ja työntekijöiden huono kohtelu tulivat melkoisena yllätyksenä, samoin korkea hintataso. Nyt jos lähtisin Ausseihin uudestaan, en ottaisi Working Holiday -viisumia, vaan säästäisin ensin himassa rahat ja menisin turistiviisumilla. Jos oman alan töitä Ausseista saisi, olisi se kaikesta huolimatta erittäin potentiaalinen asuinmaa, sillä palkkataso on hyvä ja verotus keveä, ihmiset ystävällisiä ja luonto sekä kelit erinomaiset.

Best things in life are free

Amazing Nature

Balista me tykättiin kovin. Ubud oli ensin melkoinen kulttuurishokki, mutta ihanan rauhallinen kalastajakylä, Amed, vei meidän molempien sydämen. Tuonne täytyy päästä uudestaan ja pidemmäksi aikaa!

Laos oli myös hieno maa. Erityisesti Luang Prabang oli kaunis paikka. Turisteja löytyi, mutta ei esim. Thaimaan mittakaavassa. Vang Vieng oli loistava paikka viettää rennosti aikaa ja olla tekemättä mitään. Pääkaupungissa Vientianessa ei sen sijaan ollut juuri mitään nähtävää.

Thaimaa oli meille ehkä suurin pettymys. Tiedetiin kyllä jo valmiiksi, että se on erittäin turistisoitunut, mutta silti turismin paljous ja aidon kulttuurin vähäinen näkyminen oli yllätys. Pohjois-Thaimaan Chiang Mai oli kiva ja aito paikka. Tuolla suunnalla olisi voinut reissata pidempäänkin. Etelä-Thaimaa ei juuri iskenyt meihin. Lomailuun ja rannalla makoiluun ihan passeli, mutta ei meidän tyylinen paikka noin muuten.

Kambodza ja Vietnam jäivät kiehtomaan meitä ja luulen, että nuo olisivatkin enemmän meidän tyylisiä paikkoja. Myös kanssareissaajat tuolla seudulla olivat enemmän kuin me. Australiassa perus Working Holiday -reissaaja oli 20 vuotias saksalainen, ruotsalainen tai ranskalainen, jonka pappa betalar ja jonka pääasiallinen aktiviteetti on ryypätä mahdollisimman paljon (okei vähän kärjistettyä, mutta paljon tälläisiä ihmisiä me tavattiin). Aasiassa oli enemmän vanhempaa väkeä, jotka olivat reissussa tekemässä muutakin kuin dokaamassa.

Kaiken kaikkiaan tosi upea reissu ja sydän halajaa jo nyt maailmalle takaisin. Maltan kuitenkin mieleni (ainakin toistaiseksi!) ja koitan etsiä töitä ja elää kuin kunnon veronmaksaja. Ehkä vielä joskus...

 

Muistakaa, että haaveet voivat olla turhia, mutta unelmat on tehty toteutettaviksi!

 

 

Back in Thailand

Heipä hei!

Vientianessa Laosin reissun viimeiset kaksi päivää kuluivat nopsaan, vaikka kaupunki itsessään ei ollut mikään kovin kummoinen. Molempina iltoina käytiin iltamarkkinoilla, joilla oli totta vie halpaa. Kahdella eurolla sai melkein mitä vain. Hieman tuliaisia ja Lao Laoa tarttui mukaan. Viimeisenä päivänä Vientianessa vierailtiin Cope Visitor Information Centerissä. Cope on organisaatio, joka auttaa jo aiemmin mainittuja UXOn uhreja. UXOja (unexploded ordnance) on edelleen tänä päivänäkin Laosin maaperässä miljoonia ja ne aiheuttavat joka vuosi noin 100 loukkaantumista tai kuolemaa. Onnettomuudet sattuvat ihmisten päivittäisissä askareissa: viljelyssä, metsätöissä ym. Tämä on taas yksi asia, mistä teidän kaikkien NATOn kannattajien kannattaa lukea lisää. Pähkinänkuoressa: Jenkit pudottivat vuosien 1964 ja 1973 välillä yli miljoona tonnia räjähteitä Laosiin (joka oli puolueeton, eli sillä ei ollut mitään tekemistä Vietnamin sodan kanssa!) yrittäessään estää vietnamilaisten etenemisen maan halki. Näistä pommeistä arviolta 30 prosenttia ei räjähtänyt. Tuon ajan jälkeen räjähtämättömät pommit ovat aiheuttaneet yli 12000 onnettomuutta (haavoittuneet ja kuolleet yhteensä) ja joka vuosi tulee lisää.

Tälläistä tuhoa tapahtuu joka vuosi

Copen lahjoittamia ja uhrien itsensä tekemiä proteeseja

Paikallisen itse tekemä jalkaproteesi

Cluster bomb, eli pommi, minkä sisällä oli satoja pieniä pommeja.
Nämä aiheuttavat eniten vahinkoa

Historiapainotteisen lauantain jälkeen siirryttiin toissa päivänä Laosista takaisin Thaimaan maaperälle. Lento Vientianesta Bangkokiin oli melko kallis, mutta palvelu oli kyllä varsin ensiluokkaista. Lentokentällä saatiin käyttää Bangkok Airwaysin loungea, jossa oli tarjolla kakkuja, pitsaa, kaljaa, limua ym. herkkua. Vatsat täynnä siirryttiin koneeseen, joka oli uusi ja siisti. Lento kesti tunnin ja sen aikana tarjoiltiin lounas juomineen. Vähän erilaista, kuin halpalentoyhtiöillä lentäminen. Nyt jos kummastelette, että miksi me lennettiin, kun junalla olisi päässyt niiiiin paljon halvemmalla, niin syystä että viisumi. Maitse mentäessä Thaimaahan saa vaan 15 päivän viisumin, kun lentäen pärähtää suoraan 30 päivää. Katsottiin myös, että jatko tuolle 15 päivän viisumille olisi ollut sen hintainen, että ei oltaisi voitettu juuri mitään juna+viisumin jatko paketilla.

 

Herkkuja Bangkok Airwaysin loungessa

Lennettiin maailman parhaalla

  

Bangkokissa otettiin sitten sky train ja metro alle ja hurautettiin päärautatieasemalle, josta kyseltiin lippuja Krabille. Krabilla ei ole rautatieasemaa, joten ensin täytyy mennä junalla Surat Thaniin ja siitä sitten bussilla Krabille. Saatiin paikat parin tunnin kuluttua lähtevään junaan (joskin taas yläpunkat). Siinä sitten täytettiin vähän eväsvarastoja ja odoteltiin junan lähtöä. Lähtöaika tuli ja meni ja juna ei hievahtanutkaan. Reilut puoli tuntia lähtöajan jälkeen joku henkilökunnan jäsen tuli sanomaan, että ”car is broken, accident accident!”. Ei auttanut kun raahata kamat ulos junasta ja jatkaa odottelua. Puolen tunnin päästä uusi junavaunu saatiin paikalle ja meidät sisään.

Tällänen lenkki

Junamatka alkoi hieman nihkeästi ja varsinkin allekirjoittanut oli kovin väsynyt. Syykin selvisi, sillä kuume huiteli yli 38 asteessa. Hieman kauhistutti, että nytkö se denguekuume tai malaria sitten iski. Aamuun mennessä kuume oli kuitenkin särkylääkkeen voimalla selätetty toistaiseksi ja olokin hieman kohentunut. Bussimatka Surat Thanista Krabille sujui nuokkuen ja samalla kaavalla meni myös eilinen päivä. Iltasella kuume kuitenkin nousi vielä lähelle 38 astetta, joten ihan kunnossa ei vielä oltu. Myös Juhalle nousi kuume. 

Yläpunkassa sairastamassa

Tänään on ollut jo kuumeeton päivä sekä Juhalla, että Elinalla, joten ei tainnut onneksi olla kyse denguesta tai malariasta. Kummallinen kuume kyllä, sillä muita oireita ei ollut: ei nuhaa, yskää, kurkkukipua tms. 

Tänään seurueemme kasvoi taas yhdellä jäsenellä, sillä Juuso liittyi joukkoon iloiseen. Pojat ovat tänään hoitaneet asioita (eli juoneet kaljaa) ja me tytöt ollaan kierrelty kaupungilla ja käyty pedikyyrissä ja manikyysissä. Vitsi mitä luksusta! Täältä löyty muuten tosi kivat markkinat, joilla oli reissun parhaat ruokakojut!

Kalmareita ja muita merenelävi vartaassa

Pikkulettuja eri täytteillä

Huomenna otetaan suunta kohti Koh Jumin saarta, jossa ei pitäisi olla kerrassaan sitten mitään tekemistä. Luvassa siis täydellistä rentoutumista seuraavat kolme päivää! Tämän jälkeen Juuso suuntaa Phukettiin sukeltelemaan ja me muut jatketaan Koh Lantalle.

Koh Jumille jumii

T: Ryhmärämä

Vang Viengissä ihan ving vang

 Hello, Sabaidee!

Laosin nettiyhteydet ovat sen verran surkeat, että päivitysten kirjoittaminen on jäänyt viime päivinä väliin. Luang Prabangissa vietettiin viimeinen päivä temppeleiden sijaan toisella vesiputouksella. Tai no käytiin me yhdessä temppelissäkin. Niiden kanssa kuitenkin on vähän niin, että kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki (ainakin melkein). Vesiputouksiinhan tämä ei tietenkään päde.

Enemmän näitä

ja vähemmän näitä

Viime tiistaina sitten siirryttiin bussilla Vang Viengiin, joka on Laosin pahamainen turistigetto. Bussimatka oli melkoisen kamala. Kaikki alkoi mennä pieleen jo asemalla, kun huomattiin, että meidän "Vip" bussin jalkatila oli sitä luokkaa, että Olli ei olisi mahtunut penkille istumaan. Paikka oli koko bussin ahtain ja jopa allekirjoittaneelle tuotti vaikeuksia ahtautua siihen. Ola meni sitten valittamaan tästä ja pienen väännön jälkeen saatiin paikat toiseen bussiin, joka oli menossa samaan paikkaan. Matkaa oli noin 260 kilometriä ja sen piti kestää 6-7 tuntia.  Totuus oli kuitenkin lähempänä yhdeksää. Bussi mateli paria kymppiä kiemuraisilla teillä väistellen lehmiä, ihmisiä ja koiria. Lisäksi meidän vieressä istui joku paikallinen likka, joka laattasi tasaisin väliajoin. Nice! Päästiin kuin päästiinkin viimein perille ja perillä kuultiin Juhalta ja Hennalta, että meidän hylkäämillä paikoilla istui kaksi aikuista paikallista sylissään kaksi lasta. Woooot?

Seuraavana aamuna sitten herättiin getosta ja ruvettiin suunnittelemaan reissun aktiviteetteja. Vang Viengin suosituin aktiviteetti on tubing, eli tuubaaminen, eli raktorinrenkaalla joessa hirveessä tuubassa kelluminen. Mekin kokeiltiin tätä. Ei tosin hirveessä tuubassa. Noo vitsi vitsi (mutta mikä osa). Meno on rauhoittunut huimasti vuoden 2012 jälkeen, jolloin tuubailun tuoksinassa kuoli 27 turistia. Homma siis meni niin, että turistit lilluivat renkaissa pitkin jokea ja pysähtyivät lukuisiin rantakuppiloihin ottamaan vähän Beer Lao:a ja Lao Lao:a, jonka seurauksena umpihumalaiset ääliöt sitten hukkuivat tai löivät päänsä kiveen tai hyppäsivät pää edellä kivikkoon. Näiden epäonnisten sattumusten seurauksena Laosin hallitus sulki suurimman osan joenvarsikuppiloista. Tämä rauhoitti menoa huimasti. Meidän parin päivän kokemuksen perusteella tuubaaminen on hauskaa ja rentoa ja siihen kuuluu ehdottomasti Beer Lao (mutta kohtuudessa tietysti)!

Ryhmä rämä lähtee tuubaamaan

Tubing in Vang Vieng

Löyty sieltä muutama auki ollu kuppilakin

Tuubailun lisäksi käytiin 9 euron hintaisella päiväretkellä, johon kuului luolassa tuubaamista, kajakointia, kaljan juontia ja chillailua. Retki starttasi 9 aikaan aamulla, kun meitä tultiin hakemaan tuk tukilla meidän guest houselta. Sen jälkeen otettiin lisää väkeä kyytiin ja ajettiin johonkin 20 kilsan päähän vesiluolalle, jossa meni köysi pilkkopimeässä. Kaikille jaettiin otsalamput ja renkaat. Siinä sitten renkaissa lilluen vedettiin itseämme köyttä pitkin syvälle luolaan. Jännää! Tämän jälkeen oli vuorossa lounas (joka kuului hintaan!). Lounaan jälkeen ajettiin vajaa 10 kilometriä takaisin päin ja hypättiin kajakkeihin. Kajakoitiin ehkä sellainen tunti, kunnes pysähdyttiin kaljalle yllä näkyvään rantakuppilaan. Kuppilan meno kiihtyi iltapäivän vieriessä ja kaljaa kului tasaiseen tahtiin. Puoli neljän jälkeen lähdettiin kevyessä laitamyötäisessä kajakoimaan takaisin kaupunkiin, jossa oltiin puoli viiden hujakoilla. Mahti päivä!

Kajakoimassa

Beer Lao break

Kaljasta sai aina tälläisen rannekorun. Kuinkahan monta meni...

Asuttiin muuten Vang Viengissä koko reissun halvimmassa guest housessa. Ensimmäinen yö varattiin booking.com:in kautta ja se maksoi 6 euroa per huone. Huoneessa oli oma kylpyhuone, lämmin suihku ja kattotuuletin. Seuraavat yöt varattiin suoraan paikan päältä hintaan 5 euroa/yö. Ei paha!

Tänään siirryttiin Vang Viengistä Laosin pääkaupunkiin, Vientianeen, jossa vietetään pari päivää. Sunnuntaina lennetään Bangkokiin, josta jatketaan junalla Krabin suuntaan. Bussimatka kesti tänään noin 3.5 tuntia ja matkaa oli 160 kilometriä. Huomattavasti joutuisampaa kyytiä siis kuin viimeksi. Tosin valittiinkin nyt minibussi ihan vain reissun nopeutta ajatellen.

Palaillaan!

Reissunaiset ja -miehet

Kaksin onkin nyt nelin

Terveppä vaan!

Saatiin eilen seuraa Juhasta ja Hennasta. Hurjat olivat matkustaneet kolme päivää. Ensin lennot Arlandan kautta Bangkokiin, siitä junalla Vientianeen ja bussilla Vangvieniin, josta edelleen Luang Prabangiin. Olivat kyllä eilen hieman väsyneitä eikä mikään ihme :D.

Eilen aamiaisen jälkeen vaihdettiin guest housea tähän halvempaan. Saatiin myös Juhalle ja Hennalle tästä huone, joten täällä sitten majaillaan kimpassa.

Aamupalaa namm...

Eilen pienen levon jälkeen käytiin vähän ihmettelemässä paikallisia markkinoita, mistä ihmiset hankkivat lähes kaiken. Eksoottisimmasta päästä olivat ehkä elävät rupikonnat saavissa ja epämääräinen ja erittäin kamalalta haiseva kuivattujokuliha (ehkä kala?).

Sammakonreisiä, nam!

Ruokaa ja kaikkea muuta

Illalla nautittiin olutta Mekong-joen rannalla ja kierreltiin iltamarkkinoita sekä käytiin nauttimasta Laoslaisesta yrttihöyrysaunasta. Sauna oli tosi kiva ja kuuma! Ihan sai suomimuijakin hikoilla kunnolla. Saunan jälkeen otettiin vielä vähän hierontaa, mutta se ei ollut kummoista. Illalla ruokailtiin jälleen pahamaineisessa buffetissa. Päätettiin myös tänään mennä katsomaan turistioppaan suosittelemia vesiputouksia. Aamulla Olalla oli vähän masuvaivaa, joten se jäi hotellille makailemaan, kun me muut lähdettiin vesiputouksille. Tuk tuk kustansi kolmeen pekkaan 150 000 eli noin 15 euroa. Melko tyyristä, mutta oli sinne matkaakin noin 30 kilometriä. Matkalla ajeltiin riisipeltojen ohi, joilla ihmiset viikatteilla niittivät viljaa. Se on sitä käsityötä.

Perillä tuk tuk kuski heitti meille vähän yllättäen aikarajan, 2 tuntia tai hinta nousee. Olisi pitänyt sopia aika hinnan kanssa samaan syssyyn, niin ei olisi tullut taas tälläistäkin yllätystä. Putoukset olivat upeat. Hienoimmat, mitä on koko reissussa nähty. Vesi oli turkoosia ja kylmää. Kiivettiin putousten päälle melkoista extremereittiä. Onneksi olin valinnut vaelluskengät jalkaan.

Mageet putoukset

Näkymä putousten huipulta

Alhaalla Juha ja Henna pulahtivat uimaan turkoosiin altaaseen jonka jälkeen suunnistettiin takaisin tuk tukille. Aikaa jäi ehkä minuutti.

Kylmää!!!

Tuk tukilla huristeltiin takaisin kaupunkiin tsekkaamaan Olaa, joka voi jo paremmin. Ola ei kuitenkaan ollut nälkäinen, joten lähdettiin kolmistaan lounastamaan kylälle. Lounaan jälkeen kiivettiin uudestaan Mount Phousy -vuorelle. Elina osti vuorenrinteeltä pienen korin, jossa oli kaksi pienenpientä lintua. Linnut tuli vapauttaa ylhäällä. Tämä tuo paikallisten mukaan hyvää onnea.

Tsirp tsirp

Vaan tyhjä kori jäi...

Lintujen vapautuksen jälkeen lähdettiin laskeutumaan alas päin. Juha lähti tästä viemään Olalle ruokaa ja Elina ja Henna jäivät vielä vähän kiertelemään night marketia, josta löytyikin Hennalle kiva, käsintehty mekko.

Huomenna mennään kiertelemään muutama temppeli, sekä käydään hieronnassa. Ylihuomenna jatketaan matkaa kohti Vang Viengiä, jossa luvassa muun muassa tubingia, eli joenlaskua raktorin renkaan sisäkumilla, saletisti hauskaa! Majoituksenkin varasin meille ja nyt onkin sitten vuorossa koko reissun halvin huone, 6 euroa/yö. Tuolla saa oman kylpyhuoneen ja lämpimän suihkun. Saas nähdä millaseen loukkoon joudutaan. Tuolla hinnalla tosin kestääkin jo melkein mitä vaan.

Pahoittelut tekstin tönköstä laadusta tänään, mutta guest housen pihalla kukkokiekuuta huutaneet kiljukaulat pitivät kirjoittajan melko tehokkaasti hereillä viime yönä, joten ei oikein järki juokse. Korvatulpilla ensi yöhön!

On se nättii

Terkuin Elina, Ola, Juha ja Henna