lauantai 31. toukokuuta 2014

Road trip Australiassa part 2

Moi!

Viime postauksessa kerroin hieman yleisesti mitä kannattaa ottaa huomioon suunniteltaessa road trippiä Ausseissa. Tuon postauksen pääset lukemaan tästä. Tässä ajattelin ensin käsitellä meidän road trippiä, mutta kun rupesin kirjoittamaan ja aloitin autosta, tuli postaukselle niin paljon mittaa, että käsittelenkin tässä pelkästään sitä :D. Saatte siis odotella meidän matkapostausta vielä tovin.

Meidän reissun suunnittelu alkoi jo oikeastaan Suomessa. Oltiin päätetty jo ennen kun tultiin Ausseihin, että kun etelässä rupeaa talvi lähenemään, lähdetään me kohti pohjoista. Ola oli alusta asti sitä mieltä, että ostetaan oma auto, koska sillä liikkuminen on vapaanpaa ja rahaakin säästyy vuokrakiesiin verrattuna. Ei oikeastaan edes harkittu julkisia kulkineita, sillä ei haluttu enää asua hostelleissa, vaan haluttiin jokin pysyvä (ja ilmainen/halpa) "majoitus". Sopivan auton etsiminen kävi kovasta työstä, sillä tarjolla on todella paljon erilaisia ja erilailla tehtyjä autoja: osa hienosti (niin kuin meidän Panamiño kjeh kjeh) ja osa huonosti.

Näitä on moneen lähtöön

Auton hankinta


Meidän auton hankinta lähti käyntiin internetistä. Selailtiin ahkerasti Gumtreetä ja lueskeltiin (tai pääasiassa Ola luki) vinkkejä camper vanin ostoon liittyen. Aika nopeasti tultiin siihen tulokseen, että hankitaan Toyota, sillä ne on yleensä melko luotettavia. Auton olisi myös hyvä olla mahdollisimman vähän ajettu ja hyvin pidetty, sekä siitä tulisi löytyä joko pop top, eli nostettava katto tai vaihtoehtoisesti sen tulisi olla valmiiksi high top, eli korkea malli, jotta siellä mahtuu seisomaan. Tultiin myös siihen tulokseen, että mielummin maksetaan hyvästä enemmän kun ostetaan joku halpa paska (RIGHT CHOICE!).

Näillä kriteereillä lähdettiin liikenteeseen ja melko nopeasti törmättiinkin Panamiñon myynti-ilmoitukseen. Auto sopi kriteereihin hyvin: ajettu noin 200 000, mutta moottori uusittu muutama kymppi sitten, pop top-katto ja siististi tehty. Panamiñon pyyntihinta oli 5500 taalaa, mutta saatiin tingattua se 5000 taalaan.

Näin kolmen kuukauden autossa asumisen jälkeen ei voi muuta sanoa, kuin että ollaan todella tyytyväisiä autoomme ja siihen, että ei ostettu halvinta mahdollista. Alla hieman listaa ominaisuuksista, jotka meidän mielestä on hyvä olla jos autossa meinaa viihtyä:

Mekaniikka kunnossa
  • Mieluusti vähän ajettu ja hyvin huollettu. Ex rental autoja on myynnissä paljon, mutta niiden mittarilukemat ovat monesti tähtitieteellisiä. Toki niitä on myös huollettu paljon matkan varrella. Huoltohistoria paperilla ehdoton plus.

Tiskiallas, hana ja (sähköinen) vesipumppu
  • Jos autossa asuu, välillä täytyy myös tiskata ja sen on huomattavasti helpompaa jos on juokseva vesi. Voin kertoa, että itse olisin tullut varmaan viikossa hulluksi, jos tätä ei autosta olisi löytynyt.


Vesisäiliö(t)
  • Jos on hana ja allas, pitää olla myös vesisäiliö(t). Meillä on auton alla kaksi reilu 30 litrasta säiliötä, jotka täytetään auton kyljessä olevasta reiästä. Nämä riittää ihan hyvin. Täällä on tosi paljon paikkoja, joissa on vettä saatavilla. säiliöiden lisäksi meiltä löytyy yksi 10 litran kanisteri, jota pidetään täytenä, jos vesi joskus sattuu loppumaan.

Tarpeeksi säilytystilaa astioille, vaatteille ja tavaroille
  • Tilaa on hyvä olla niin astioille vaatteille, työkaluille kuin kaasuhellalle ja pullollekin.
Vaatekaappi

Tilaa astioille ja ruokatarvikkeille

Vaatekaapin vieressä oleva kuiva-ainekaappi
Kuiva-ainekaappi

Penkkien ja sohvan alla on säilytyslaatikot
Jääkaappi
  • Joissain campereissä on vaan coolbox (kylmälaukku, joka tökätään 12 voltin pistokkeeseen), mikä ei ole puoliksikaan niin hyvä kuin jääkaappi. Paras on "three way" -jääkaappi, mikä toimii 12 voltilla, kaasulla ja 240 voltilla. Meillä jääkaappi on aina kaasulla, paitsi jos ollaan jossain missä on sähkötolppapaikka.
Kaasulla toimiva jääkaappi
Myös pieni pakastelokero löytyy
(pakastemustikat on yli puolet halvempia
kun tavalliset ja maistuu aamupuurossa
taivaalliselta)

Näppärä sänky/sohva
  • Jos meinaat asua autossa kauemmin kun viikon, olisi auton hyvä olla sellainen, että viihdyt siellä. Esim. sellainen camperi missä on pelkkä sänky, jota ei saa kasaan ei oikein palvele tätä tarkoitusta. Sateisella ilmalla sisällä autossa on myös kiva syödä ja kuin paljon ne muruset sängyssä ärsyttääkään...

Huonolla kelillä autossa on kiva chillailla

Sänky pitää olla näppärä

 Korkea tai nostettava katto
  • Tiskaaminen, ruoanlaitto, vaatteiden vaihto, siivous.. ylipäätään kaikki on huomattavasti mukavampaa kun autossa mahtuu kunnolla seisomaan. 

Ei ois kiva tiskata kumarassa

Toinen akku hupikäyttöön
  • Autossa on kiva ladata tietokonetta ja puhelinta, joten olisi hyvä, että autosta löytyy toinen akku, joka on erotettu starttiakusta (muuten voi olla joskus kiva huomata aamulla ettei auto lähde käyntiin).

Meillä toinen akku on sohvan/sängyn alla laatikossa
ja etupaneelissa on tupakansytytin, josta otetaan virtaa

Valaistus
  • Meidän autosta löytyy valoja joka lähtöön. Pari toimii 12 voltilla, pari 240 voltilla ja sitten on vielä muutama pattereilla toimiva led-valo. Tämä on vähän makuasia mistä tykkää, mutta Ola sanoo, että nykyisellä leditekniikalla ei ole järkeä käyttää muita kuin 12 volttiin kytkettäviä lamppuja. 

Oven ja pöydän yläpuolella on 12 voltin valot
Edestä löytyy 240 voltilla toimiva valo
Tiskialtaan yläpuolella on 240 voltilla toimiva loisteputki
ja pari pattereilla toimivaa lediä


Tälläisiä asioita meille tuli mieleen camperin hankintaan liittyen. Toivottavasti näistä on hyötyä muille reissaajille :).

Ja tässä teille täydellinen Camper van isolla c:llä :P No ei vaiskaa, ei täydellinen, mutta erittäin hyvä!

Panamiño <3


Terkuin Elina ja Ola


1 kommentti:

  1. Hei!
    Tuli mieleen; tiedättekö millainen katsastussysteemi Australiassa on? Voiko esim. kilometrimääriin luottaa samaan tapaan kuin Suomessa? Vaikka viis siitä, pääasia että kulkee ja tarvittaessa myös pysähtyy!
    Matkapostausta odotellaan mielenkiinnolla. Hyviä ajokelejä sinne! Tännekin on taas kesä palaamassa pienen tauon jälkeen.
    Terveisin Mooses&co.

    VastaaPoista

Voit kommentoida myös anonyyminä!